Tässä postauksessa käsittelen omaa elämääni ja kerron miten ja kuinka kauan ylipaino on ollut osa elämääni ja mitä seurauksia, tuntemuksia ja jopa vaikeuksia se on tuonut.
Lapsena olin kuullemma hoikka tyttö. Aina olen tietääkseni makeasta pitänyt, mutta ihan pienenä ainainen leikkiminen piti painon kurissa ja myös se, että itse en päättänyt mitä suuhuni pistin.
Varsinainen lihominen alkoi ala-asteella (mm. sen takia ,että sain enemmän itse päättää mitä söin.) En tarkalleen muista milloin, mutta jo 1. luokalla olin pullea tyttö, johon alkoi kohdistua koulukiusaus. "Läski" sanaa ei 1. luokalla tunnettu, mutta saatoin olla "tyhmä" tai mm. kerran kenkäni oltiin piilotettu. Myös muistan kerran, joilloin rakas ihaa- pehmoleluni varastettiin ja juoksin perässä melkein itkien. Illalla itkinkin kotona.
En muista milloin huomauttelu painosta alkoi, mutta oli se jo ala-asteella. 5. ja 6. luokalla osattiin olla jo aika rääväsuita. Uusia kiusaustapojakin ilmeni. Mm. ovien sulkeminen naaman edestä ja ei päästetty eteenpäin. 6. luokalla tapahtui myös paljon asioita mm. vanehmpieni ero. Sain osakseni masennuksen, jota kautta jäin totaallisesti koukkuun tietokoneeseen ja peliin nimeltä World Of Warcraft (oi, kyllä olen pelannut sitä!) 6. luokalla myös jäin melko yksin. Tällöin jopa äitini ehotti että liittyisin IRC-galleriaan saadakseni ystäviä. Juttelinkin aika paljon netissä kaikille. Livenä en halunnut, koska häpesin itseäni ja ulkonäköäni niin paljon. Nettiin oli helppo paeta todellisuutta.
Ala-asteella sain myös hyvin hyvin läheisiltä ihmisiltä huomautteluja painostani. Se sattui eniten.
7. luokalla lihoin paljon, mutta jo heti koulun aloitettua sain uuden lempinimen: huora. Olin nuori ja en ollut ihan edes varma mitä huora tarkoittaa. Silti 9. luokkalaiset minulle sitä huuteli. Joka kerta jos he näkivät minut yksin. Minua tuijotettiin ja läski-sanakin tuli tutuksi. Varsinkin liikuntaluokalla olevat katsoivat minua nenänvartta pitkin ja huutelivat. Olin melko yksinäinen. Parhaan kaverinkin menetin, sillä hän vahingossa lipsautti kaupoilla, että tuskin mahdun mihinkään paitaan. Ajauduin tilanteeseen jossa pelasin kotona ja söin. Söin perheen kanssa, julkisilla paikoilla ja salaa yksin. Paras tapa saada hyvä olo oli syödä suklaata, jota saattoikin mennä 400-500g päivässä paristi viikossa. Tuon määrän söin n. 10-20minuuttiin, koska se piti syödä salaa. Myöskin kaupungilla ollessani yksin saattoi mennä yli. Big Mac-ateria isona ja vielä päälle arnoldsin donitsi ja vähän karkkia. Päälle armoton morkkis ja lisää itseinhoa, lisää kyyneliä, lisää kiloja.
Sitten taidetaan siirtyä 8. luokalle. En ollut sen enempi pinnalla kuin 7. luokallakaan. Masensi, mutta aloin olemaan aika täynnä, sillä painoindeksi näytti huomattavasti ylipainoista ja arkiaskareet mm. kenkien laitto oli hyvin työlästä. Aloitin painonvartijat terveydenhoitajan luvalla. Muistan kuinka vihaiseksi hän minut teki, kun sanoi, että olisi pitänyt huomata vuodessa tulleet reilu 10 kiloa aiemmin. Olin niin vihainen.
Painonvartijoista olin innoissani ja alku menikin ihan hyvin, kunnes asiat alkoivat mennä yli. Pistemäärät pienenivät ja lopulta saatoin syödä yli 20 pisteen sijaan n. 5pistettä. Lisäksi piti liikkua, että saisin "lisää pisteistä." Jos en liikkunut, olin todella ankara itselleni. Kerran olin yli vuorokauden syömättä ja juomatta. Aamulla olo oli kyllä aika karski ja sisko joutui taluttamaan minut ruokapöytään. Omenia, lenkkejä, masennusta. Perheen huoli, ystävien huoli ja jopa psykologin huoli. Mutta edelleen kiusaus jatkui, joten mihin olisi olo helpottanut? 8. luokalla onneksi ehdin tutustua ensimäisen kerran poikapuolisiin ihmisiin sitten jälkeen päiväkodin. Sittenhän olinkin ensin toisen kanssa, sitten toisen ja väliin olin lesbo. Niin läski-pestiä ja osoitteluja unohtamatta. Olin varmaan aika kuuma puheenaihe koulussa?
9. luokkakin on melko pimennossa. Aika samaa se oli, vaikka olin alkanut taas syömään (iso ISO kiitos ystävien!<3) Itsevihaa ja -inhoa, edelleen jatkuva masennus ja jopa itsetuhoisuus.
Kiusaamisessa uusi ilkeily oli minulle Jukka Pojan Pläski-biisi, jota tytöt innokkaasti lauloivat minulle mm. kotimatkallani. Myös "BIG MAC BIG MAC!"-huutelua kohdistui minuun paljon.
Peruskoulun loppuminen oli minulle suuri helpotus. Tiesin että ammattikoulussa asiat eivät olisi niin pahasti ja eivät muuten olleet! Onneksi, sillä peruskoulu oli imenyt kaikki voimani. Esitin kaikille niin vahvaa mutta itkin salaa. Usein, useita tunteja kerralla ja täristen. Peiliin katsoen ja inhoten itseäni.
Parturi-kampaaja koulussa itsetuhoisuus loppui ja jo 1. lukuvuonna ihastuin kunnolla ensimmäistä kertaa, vaihdoin ensisuudelmani. Tuona aikana myös kutistuin jonkinverran. Valitettavasti juttu päättyi aika karskisti ja koin ensimmäistä kertaa sydämen särkymisen. Kyseinen poika oli auttanut minut juuri ylös ja sitten tultiin rytinällä alas. Olin hänen takiaan välttänyt juuri ja juuri masennuslääkkeet ja lopettanut psykologilla käymisen, jossa kävin n. 2 vuotta.
1. luokalla Parturi-kampajana pidinkin parin viikon lomaa. Meinasin palata entiseen, mutta pari ystävää oli tukenani. Oikeastaan yötäpäivää. Kiitos siitä. <3 Laihdutin, tai koitin, mutta usko oli tällähektellä jo menetetty. 9 vuoden taistelu ilman kunnon tulosta. 1. luokalla kuitenkin opin vihdoin syömään kasviksia ja tykkäämään niistä.
2. luokalla 17-vuotiaana tein elämäni rohkeimman päätöksen. Etsisin itselleni
kuntokeskuksen mihin liittyä. Se oli yllättävän haastavaa, vaikka
Jyväskylässä asunkin. Kuntokeskuksessa ei saisi olla paljon nuoria,
sillä minua pelotti heidän mielipiteet. Halusin melko rauhallisen
keskuksen, missä on vain naisia ja vähän vanhempaa porukkaa. Tällöin
tieni vei Kuntomaailmaan. Isille muuten suuri kiitos kun maksoi ekan vuoteni! Otin kalleimman ohjelman ja vuosi maksoi huimat 1000e! (Siihen kuului mm. PTn tapaaminen 6krt.)
17-18-vuotiaana olin hurja treenaaja ja paiskinkin itseni ylikuntoon. Ruokavalio vain ei täsmännyt, joten kiloja lähti vain n. 5-6, joista ajanmittaan tuli kaikki takaisin. Yläasteellahan tiputin epäterveellisesti sen tulleen 10 kiloa, josta tuli 5 takaisin, jonka puotin Kuntomaailmassa, joka tuli takaisin. Kunnon jojoilua, eikö?
18-vuotiaana myös tapasin nykyisen poikaystäväni ja sekin meinasi lihottaa, mutta se tiesi mulle tärkeää pointtia. Aloin hyväksymään itseni ja laihduttamaan itseni takia, enkä muiden! TOSIN, takapakkia toi se, että eräs henkilö nimitti minua taas läskiksi. Se oli arka kohta, kun haavat olivat vielä arat ja itsetuntoni laski. Itseinho palasi.
Laihduin alkuhuuman aikana pari kiloa. Sen ohi mennessä ja yhteisten herkkuhetkien myötä lihoin pari kiloa, mutta liikuin myös aktiivisesti, joten kiinteydyin. Mutta pian motivaatio liikkumiseen loppui. Olin niin pahasti ylikunnossa, ettei liikunta ollut enää kivaa.
Vuosi sitten muutin pois kotoa ja pääsin tarkkailemaan ruokavaliotani. Luulin sen olevan terveellinen, mutta herkkuja tuli ostettua pienissä määrin jopa päivittäin ja elelin tyytyväisesti hiilaritaivaassa. Onneksi pääsin pois myös haukkujan läheltä, jolloin aloitin taas uudelleen paranemisen. Myös näihin aikoihin liityin Kuntoporttiin!
N. ½v sitten Tahkolla tajusin, että nyt olen tarpeeksi vahva muuttumaan. Olin onnellinen ja melko itsevarma. Mutta olin tajunnut sen, että ilman apua en osaa. Ja koska olin töissä, tiesin mihin haluan säästöni tuhlata: personal traineriin. Olin kuullut että Vesa Herronen eli VesQ on aika kova jäpikkä Kuntoportilla. Siihen siis yhteyttä ja Veskua miittasinkin muistaakseni Tammikuussa ekan kerran!
Tällöin Vesku kyseli taustaa ja sai tietää mm. kiusaamisestani. Sain kehuja siitä, että osaan kääntää sen tavallaan voimavaraksi. Halusin näyttää haukkujille ,että minäpä laihdun, vaikka itseni takia halusinkin viimein laihtua ja hankkia hyvän kropan jonkakautta hyvän olon. Sovittiin että tavataan kun palaan virallisesti taas Jyväskylään. Sain saliohjelman ja tiesin jo siitä, että tämä on asiallinen PT. Vaativa. Niinkun halusinkin!
Lopun te tiedättekin. Toukokuussa alkoi prokkis ja nyt olen vuodessa saanut yht pois jopa 15 kiloa, joista n. 12 on Veskun avulla! :)
Sen haluan sanoa, että kiusaaminen on jättänyt arvet ja viallisen minä-kuvan. Nykyään naamani miellyttää (vaikka sekin on saanut haukkuja esim. nenäni?!) mutta kroppani nään isompana mitä se todellisuudessa on. Onneksi on tuo ihana poikaystävä, joka kertoo muiden kuvilla missä about mennään. Henkisessä puolessa on siis työstämistä, mutta olen niin iloinen että Kuntoportin, Veskun ja läheisten avulla olen nykytilantessani, jossa olen oikeasti saanut selville, että miten tämä toimii. Ja olen onnistunut saamaan huimia tuloksia. Vielä on paljon matkaa edessä, mutta se on tulevaisuutta! Entiseen en palaa enään koskaan, mutten tule sitä koskaan unohtamaankaan. Ja kiusaajat: anteeksi annan, mutten koskaan unohda. En ikinä.
Tuli niin pitkä postaus, että varmasti joitakin asioita unohtui! Mm. ravintoterapeutilla tuli käytyä ala-asteella paino-ongelman takia. Ja onnellisiakin hetkiä mulla on toki ollut! Mutta oma viha itseään kohtaan oli kauan. Sitä ei huomannut, sillä oon mestari esittämään. Esittäminen vei voimat. On jopa jumalan lahja (näin sanon jos olen jostakin todella kiitollinen,) että olen nykyään aidosti onnellinen!
Siitä olen myös onnellinen ja onnekas, että olen aina ollut kuitenkin niin elämäniloinen ja -haluinen, etten ole misään vaiheessa luovuttanut kokonaan. Koko monen vuoden rumba on kyllä kasvattanut musta vahvan ja optimistisen ihmisen!
Nyt tämä neiti kuittaa ja toivottelee pikkuhiljaa hyvää yötä kaikille. :)
Jäikö vielä joku askarruttamaan mieltä liittyen mun menneisyyteen ja ylipainoon? Kysy! (Painokiloja en valitettavasti edelleenkään paljasta.)
tuli omakohtaiset kokemukset mieleen. Eka luokalla mua sanottiin pullavarkaaksi.. arvaa ylensikö mieltä... Oot tosi rohkea kun uskallat puhua näin vaikeista asioista! Ite en uskaltais. Mun ylipainon takia on tullut niin isoja asioita etten uskalla suunnilleen edes ajatella niitä. Toivon että itse saisin muutettua itseäni vielä :( Vielä pitäis sellainen yli 20kg niin olisin suht tyytyväinen.. :(kauhee miks avaudun tässä? hui..
VastaaPoistaVoi Maiju, oon pahoillani. :( Tiedän tasantarkkaan miltä tommonen tuntui ja sen fiiliksen kyllä muistaa kun eilisen!
PoistaAsioista uskallan puhua nyt, kun haavat ovat tiukasti arpeutuneet ja koen vihdoin koko taistelun pahimman osan olevan mennyttä. Asioiden käsittely myös auttaa pääsemään traumoista yli. Mä teen blogissa paljon asioita (esim tämä teksti, kuva pelkissä urheilurintsikoissa,) jotka saa mut vähän eteenpäin henkisessäprojektissa ja itsensä hyväksymisessä, sekä rakastamisessa. Paljon se vaatii työtä, päivittäistä, mutta paljon olen myös aikaiseksi saanut!
Ja kyllä sä pääset sun tavoitteeseen! Uskot vaan itseesi ja keskityt prokkikseen joka päivä, niin pian ootkin jo tavoitteessasi!
Ja ihana että avauduit. Paljon haleja ja tsemejä sinne! <3
Olet ihan mielettömän kaunis, sisältä ja ulkoa! :) On ilo, että treenaat meillä :)
VastaaPoistaVoi kiitos Tuuli! <3 Mä oon superilonen, että vaihdoin Kuntoporttiin!!:)
PoistaOot kyllä joutunu kokemaan inhottavia asioita elämässäs. En tiedä auttaako se henkisellä tasolla yhtään, mutta oon todella pahoillani siun puolesta! Hyvä jos kuitenkin nykyisin osaat sanoa huit hait kiusaajille, nyt sie oot näyttäny niille närhen munat!
VastaaPoistaMonet jäis useamman vuoden kiusaamisen johdosta varmasti ulkopuolelle maailmasta - sulkeudutaan omiin oloihin ja luovutetaan aivan totaalisesti. Mutta sie, sie käänsit kaiken tuon itelles voimavaraks, jotta voisi näyttää muille, mutta eritoten itselles mihin sie pystyt. Oot ihan mahtava tyyppi, ja ansaitset kyllä ison käden tältä suunnalta. Vaikkei myö toisiamme tunnetakaan, niin oon siusta tosi ylpeä! :-)
Melko inhottaviahan nuo ovat olleet. Ja kiitos, tuntuu hyvältä että joku on pahoillaan :) Ja jep, nykyään kiusaajat tuskin paljon letkauttaisi. On myös hyvä itse tietää, ettei ole enään lihava, että otan vain semmoset kommentit vitsinä!
PoistaJa niinhän tuo kiusaaminene yleensä tuottaa sulkeutumista ja itsekin sitä sain useamman vuoden kokea, mutta jotenkin sieltä vain nousin! Elämäntahto voitti ja toivo paremmasta tulevaisuudesta, missä nyt itseasiassa elän! En siis taistellut turhaan. :) Ja kiitos vielä oikein paljon, aivan ihana kommentti sulta! <3
En tiedä onko täällä blogissa ikinä ollut kuvia ajoista, jolloin oot ollut ylipainoinen, mutta pakko sanoa, että jotenkin en osaa edes kuvitella et olisit koskaan ollut ylipainoinen! Mun silmissä sä oot aina ollut se sporttinen ja hoikka-Mokkis! :---) Tai siis ymmärrätkö mun pointin, en siis epäile ettet olisi joskus ollut ylipainoinen. On vaan hassu kuvitella sitä!
VastaaPoistaKuvia ajoista, jolloin olin reilusti ylipainoinen ei blogin puolella ole. Liekö lainkaan, sillä vikkelään niitä tuolloin poistelin ja välttelin kameraa..
PoistaMutta ihanaa, että et osaa kuvitella mua ylipainosena! Pikkusiskoni sanoi mulle joskus 6-7vuotta sitten että "sisko, mä en kyllä ikinä pystyis kuvittelemaan sua laihana" Haha näin ne mielikuvat muuttuu! ;)
Luin tänään ensimmäistä kertaa blogiasi ja tietysti luin tämän teksin aluksi, jonka jälkeen etsin kiinnostuneena kuvia nykytilanteestasi ja tulin siihen tulokseen, että oot ihan huikee mimmi, harva pystyy samaan! Paljon tsemppiä jatkoon!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon!:) Sanasi lämmittivät kyllä paljon ja antoivat lisää motivaatiota jatkamaan kohti vielä parempia tuloksia vielä vähän itsevarmemmin! :)
PoistaTuo tarinasi on niin tuttu, itse en ole ollut ikinä kuin BMI:n mukaan vain lievästi ylipainoinen ja lapsuuden/ nuoruusiän olen ollut ihan normaalikokoinen, mutta itsetuntoni on kanssa aikanaan romahtanut pahan koulukiusaamisen takia. Se oli henkistä ja fyysistä, esimerkiksi väitunnin aikana luokkakaverini ala-asteella pahoinpiteli minut hakkaamalla ohuella karttakepillä. Jäljet oli kuin raipaniskut. Ruuasta on tullut lohtu ja siitä on vaikea irrottaa kokonaan (ruokaa kun kumminkin tarvitaan). Mutta nimen omaan katse kohti tulevaa ja askel kerrallaan eteenpäin. Ne hetket ovat huikeita kun tulee se olo, että "hitto mä olen hyvä".
VastaaPoistaSe on kyllä paha kun henkistä ja fyysistä kiusaamista on samaanaikaan. :/ Ja kamala, että sua on lyöty! Kerroitko asiasta eteenpäin vai vaikenitko useiksi vuosiksi, niinkuin meillä kiusatuilla on tapana? Ja jep.. ruoka oli lohtu ja tuntuu, että vieläkin jos ärsyttää tai surettaa tai on tosi iloinen haluaisi jotain ruokaa.. liekö tavasta koskaan pääsee kokonaan eroon, mutta hallitsemaan sen varmasti oppii! Tsemppiä sinne jatkoon kanssa ja niimpä, on niin ihana tajuta välillä kuinka hyvä onkaan! Mutta mitä mä sunkin blogia oon lukenut aktiivisesti, niin sinäkin kyllä oot varsinainen teräsmimmi! <3 Näytetään ex-kiusaajille närhenmunat!
PoistaKyllä niistä silloinkin puhuin, olen aina ollut aika avoin läheisilleni. Tosin teininä sitä käytin huomionhakemiseen (olin todella epävarma ja rajojaan koetteleva ja etsivä teininä). Mutta näen ne kokemukset nyttemmin vain tietyllä tavalla vahvuutena. Olen selvinnyt niistäkin, joten kykenen mihin vain.
PoistaTuo ruoka on monesti joo tapa myös juhlistaa kaikkea mahdollista.. Mutta nimenomaan tärkeää on oppia hallitsemaan sitä mitä suuhunsa laittaa, eikä ruoka hallitse itseä.
Mutta kuten sanoit näytetään mistä kana pissii! Kuitenkin me olemme sieltä nousseet, edes joukko ei meitä pystynyt murtamaan. Se että on ammattiapua asioiden purkuun käyttänyt on vain hyvä ja rohkeutta että uskaltaa hakea apua "hulluus tohtoreilta". Mutta tosiaan mitä joihinkin entisiin kiusaajiin tulee.. Heillä menee varmasti paljon huonommin ja jos eivät ole yhtään kasvaneet ovat edelleen niitä epävarmoja ihmisiä, jotka näkevät kaiken erilaisen oman asemansa uhkana. Ei sellaisia säälittäviä ihmisiä edes viitsi vihata, turhaa moisia tunteita heihin tuhlata! :D
Niin itsekkin lähemmäisilleni puhuin tuolloin. Tosin en näin kunnolla nostanut ns. "kissaa pöydälle." Nyt kerroin ihan hienostelematta, oli ehkä vihdoin sen aika.
PoistaJa jep, heikkoudet vahvuudeksi ja voimavaraksi niin mikään ei pysäytä!! Ja jep ruualla juhlistetaan kyllä kaikki pyhät, kesäaika, viikonloput.. siitä tavasta on varsinkin hyvin vaikea löytää kultainen keskitie! (Esim jouluaattona, hrr!)
Ja jep, me ollaan selvitty ja ollaan vahvistuttu. Ollaan oltu fiksuja ja varmasti henkisesti hyvin kasvettuja. Tästä on suunta vain ylöspäin! ;)
En tiedä miten mulla on tämä teksti jäänyt ihan kokonaan lukematta. Jotenkin se oli pääsyt hukkumaan muiden blogien joukkoon tuohon bloggerin etusivulle. Pakko kuitenkin ensiksi sanoa, että olet kyllä ihan äärettömän vahva ihminen, minä täällä olin ihan vedet silmissä jo pelkän lukemisen perusteella.
VastaaPoistaHaukkuminen on ehkä kauheinta mitä tiedän, koska se aiheuttaa vielä syvemmät arvet kuin esimerkiksi vähän välitunnilla töniminen. Mua on myös kiusattu ala-asteella jonkin verran, yläasteella se oli hyvin pienimuotoista, mutta jollain tapaa (en tiedä, ehkä osittain myös tahtomattaan) myös monet "ystäväni" ovat olleet mukana tässä. Ihan lyhyesti sanottuna, minulle on tehty eräs vaativa leikkaus suurimmaksi osaksi sen takia että minua on kiusattu (ja tämä kyllä muuten lukee siellä potilasasiakirjoissa, ei ehkä ihan näin suoraan). Minulla on ollut pienenä suulakihalkio jonka takai olen aina puhunut vähän epäselvästi ja sössöttäen sekä minulla on ollut aina vahvasti ns. nenä-ääni. Sitten kun mahdollisuus tuli muokata suulaen lihakset uudelleen, joka parantaisi puhettani ja ääntäni, suostuin ihan heti ja kerroin kyllä lääkäreilleni että suurin syy tähän on se, että en halua enään olla se tyttö jonka puheesta ei saa mitään selvää ja joka puhuu tosi hassulla äänellä. Yhä edelleen puheeni on välillä hieman epäselvää ja nyt minulla hoidetaankin jo leukaongelmia mm. hammasraudoilla. En ikinä, en ikinä yläasteen aikana olisi tähän suosutnut, koska olisi varmasti koko yläasteeni ajan saanut kuulla ruadoistani. Nyt ammattikoulun 2. ja 3. luokalla porukka on kutienkin sen verran fiksuuntunut, että mitään kuittiä en ole näistä kuullut (pakko on kutienkin puuta koputttaa:/), mutta yhä edeleen ja jatkuvasti olen hyvin hyvin epävarma itsestäni. Joka kerta kun koulussa joku kuiskaa jotain, olen aivan varma että ne puhuvat minusta, koska olen se pieni, läski, ruma, rillipää joka ei osaa edes puhua.
Vielä valitettavampaa tästä kuitenkin tekee se, että olen itsekin syyllistynyt (onneksi vain pienesti ja hyvin vähän, mutta eipä sitä tiedä kuinka syvät arvet tämäkin on jo ko henkilöön tehnyt) kiusaamiseen. Itseäni kiusattiin -> löysin vielä heikomman osapuolen -> liittouduin häntäkin vastaan. Onneksi kuitenkin hyvin hyvin nopeasti tajusin mitä tein ja panin hommalle lopun. Haluaisin niin paljon pyytää tältä henkilöltä anteeksi, mutta valitettavasti en enään yhtään tiedä missä menee, koska muutti toiselle paikkakunnalle. Yläasteella sitten kuitenkin sisuunnuin ja puutuin kiusaamiseen. Erästä ystävääni kiusattiin todella pahasti omassa luokassa joka päivä. Sitä kun vähän aikaa olin muutaman rohekan kaverini kanssa katsellut, mentiin me siitä kertomaan opettajalle, ja se onneksi loppui.
Epävarmuus jatkuu ja jatkuu ja toisaalta odotan todella kovasti ensi kevättä kun valmistun ja saan aloittaa kaikein puhtaalta pöydältä, koska vaikka nykyään oeln tutustunut muualla paikkakunnilla asuviin ihmisiiin/muualta tuleviin ihmisiin niin silti minulla on kokoajan tunne, että kyllä joku "vanhoista tutuista" on kertonut minusta kaiken pahan ja paskan näille ja nekin ajattelee ihan samalla lailla kuin kaikki muutkin minusta vaikka eihän näin todellakaan ole. Onkin tosi mahtavaa nähdä, että olet päässyt noin hyvin eteenpäin ja ainakin suurimman osan tuosta jättämään edes jollain tapaa taaksesi. Ja ennen kaikkea pystynyt muuttumaan, mutta muuttumaan itsesi vuoksi, etkä niiden takia joita mukamas jotenkin sinun läskisi ovat häirinneet.
En ymmärrä miksi nyt näin aloin tänne sun blogin komemnttiboksiin avautumaan, koska en nyt tiedä onko tästä edes sulle mitään hyöytä, mutta helpottipa taas ainakin hieman omia ajatuksiania. Kiitos sinulle siitä ja tästä tekstistä, nyt kun tietää enemmän asioita taustalla, pystyy vielä enemmän ajattelemaan kuinka huippu vahva ihminen olet :)
PS. sori kirjoitusvirheistä, en jaksa enään alkaa korjaamaan, toivottavasti ymmärrät silti :)
Kiitos kommentistasi ja että jaoit oman tarinasi näin avoimesti ja laajasti!
PoistaSunkin menneisyys kyllä kuullostaa todella rankalta. :/ Ja kun vika ei missään tapauksessa tai mielessä ollut riippuvainen susta ja sun elintavoista.. :/ Onneksi pääsit leikkaukseen, se varmasti helpotti oloa!
Ja uskon vahvasti, että pääset yli siitä epävarmuudesta, että ihmiset tujottaisivat tai kuiskisivat sinusta selän takana kun kävelet ohi. Itselläkin oli tuo vaihe vielä ammattikoulussa, pa-ka-koulussa, mutta siitäkin vain pääsi yli. Piti vain joka kertva muistuttaa itseään, että kuinka tyhmästi ajattelee!
Amiksessa ihmiset ovat oikeasti niin kasvaneita. :)
Ja kiusaajaporukkaan on helppo lähteä, varsinkin koulukiusatun. Onneksi kuitenkin lopetit leikin lyhyeen ja olet aidosti pahoillasi!
Mutta tsemppiä jatkoon ja säkin varmasti saat haavat ja arvet haalentumaan ja jatkamaan hyvin itsevarmasti eteenpäin!
Muista että jokainen ihminen on mahti omalla tavallaan!:)
Voi Mokkis-rakkaani, sä et koskaa pääse must eroo vaiks yrittäisit <33 Never ever. Oon nii ylpee sust, koska oot nyt ihan täysin eri näköne ku sillo kevääl ku viimeks nähtii ja varsinki ku sillo joskus vuonna nakki ja makkara ku tutustuttii XD Mut <3
VastaaPoistaIhana Elmeri!! <33 Niin ihana kommentti, jee!:)
PoistaHeippa! Eksyin tänään ekaa kertaa blogiisi -ja ensimmäisenä päädyin lukemaan tämän, jotta saisin jonkinlaista kuvaa taustoistasi.
VastaaPoistaIhan mahtavaa, että olet päässyt jo tähän asti ja olet saanut itsetunnon selvästikin jo ihan kohdilleen! Näytät todella hyvältä ja sporttiselta:)
Itse olen myös saanut aikoinani kuulla haukkumista ulkonäöstä ja siitä painosta varsinkin. Ei ne ikävät kommentit ikinä häviä mielestä, vaikka niiden kanssa pystyisikin jo elämään ja kiusaajillekin anteeksi antamaan. Kun joku joskus kehuu hoikaksi(!!) tai timmiksi, sitä on ihan hirveän vaikea uskoa :D
Tsemppiä sulle ihan hirmuisesti jatkoon! Taisit saada musta vakilukijan ;)
Moikka!:) Ja kiitos paljon kommentistasi!
PoistaJep pitkälle olen päässyt myös henkisellä tasolla. Kiva että joku huomaa ja mainitsee siitä!:)
Ja tiiän niin hyvin tuon tunteen että on vaikea uskoa muita jos sanotaan hoikaksi tai sporttiseksi/timmiksi. Mutta uskon, että mekin joku päivä voidaan se helposti uskia ja myös itse sanoa niin itsellemme!:) Pitää vain muuttaa ajattelutapaa. Ja nähdä ajattelutavan muuttumiseen vaivaa ja aikaa joka päivä!
Kiitos tsemeistä ja tervetuloa vakilukijaksi. Piristit kyllä kommentillasi paljo iltaani! :)