perjantai 30. syyskuuta 2011

Army

Nyt on kyseessä siis tunnin arvostelua!
Army on kestävyyttä kehittävä tunti, joka on ehdottomasti kuntomaailman rankin!
Olihan se siis koettava vielä kerran.. :)
Army koostuu sekä sykebiiseistä, missä sykettä nostetaan kunnolla ja välillä on aina lihaskuntoa. Lopussa on tietysti nopeat venyttelyt :) Mitään palautumisbiisiä ei kuitenkaan ennen venyttelyitä ollut.

Ryhmäliikuntasaliin saapuessa huomasi tuttuja kasvoja kuntomaailmasta sekä laihoja ja timmejä mimmejä, jo siitä osaa arvioda aika hyvin, millainen tunti on kyseessä! Porukka oli myös pääosin tosi nuorta.
Alkulämmittelyssä alettiin heti juosta ja tehdä vahvoja  x-hyppyjä. Mitään "rauhallista" alkulämmittelyä ei siis ollut. Kevyempiä vaihtoehtoja ei näytetty alkulämmittelyssä, eikä kyllä koko tunnillakaan.
Alkulämmittelyn toiseen biisiin kuului myös kyykkyjä ja ohjaaja teki alkuun yllättävän syviä kyykkyjä, itse aloitin pari ekaa rauhallisesti, koska oli reidet niin herkkänä vielä pumpista :D
Alkulämmittelyjen jälkeen hiki kyllä virtasi ja mietin et mitenkähän mä tuun selviämään. Noh ei muutakun pumppitanko käteen ja kyykkyjä tekemään! Ensin tankoa pidettiin rinnan korkeudella etupuolella, jonka jälkeen se siirtyi taakse harteille ja kyykyt jatkui. Kyykkyjen jälkeen oli "hyvää huomenta"-liike ja sekin tangon kanssa.
Mulla oli tangossa vaan 10kiloa, joten se ei ollu mitään superkuollettavaa. 20 kiloa todennäköisesti olisi ollut. Mutta hiki virtasi silti ja syke nousi!

Tän jälkeen mulla meni vähän järjestys ohi. Army on jotenkin vähän "sekava riehumistunti" jos on ekaa kertaa tunnilla, semmonen fiilis mulle ainakin jäi! Mutta luvassa oli ainakin hyppyjä, "laukkaamista", lankkuja,punnerruksia, lisää kyykkyjä... ja oli muuten myös 4min huuveri! Siihen sisältyi myös sivuttain olemista ja silloin kättä liikutettiin ylhäältä kiertoliikkeenä kyljen alle. Ja lantio oli siis ilmassa :) Tähän annettiin kyllä kaksi vaihtoehtoa: Joko molemmat jalat ylhäällä tai alimman jalan polvi sai olla maassa!

Kyseisen rääkin jälkeen oli luvassa mitkä muutkaan kun vatsalihakset! Mun vatsalihakset on kyllä jotenkin lähiaikoina kehittynyt hurjasti, mutta tunsin silti kuinka ihanasti koko keskivartalo joutui tekemään töitä siinä liikkeessä! Tunsin myös syvätvatsat tosi vahvasti sekä niiden värähtelyn ja semmonen tunne tulee aika harvoin!

Tunnin lopussa ei tuntenut enään hikoilevansa, mutta hikeä pukkasi vielä pukuhuoneessakin ja sitä sai pyyhkiä kyllä pyyhkeellä kokoajan.. Oon niin onnellinen että muistin hikipyyhkeen mukaan! (ja vesipullon tietysti!)


Ekakertalaisille en tätä tuntia suosittele, enkä ihmisille jotka ei hallitse "potkimista" eli esim sivupotkuja, mitkä on esim. bodycombatista tuttuja!
Muistakaahan myös syödä hyvin 2-3 tuntia ennen jos armya meinaatte kokeilla, toki sama sääntö on hyvä asettaa muutenkin "ennen liikuntaa rutiiniksi" :)

Mutta itse nautin tosiaan tunnista paljon! Todellinen rääkkitreeni jos vetää kympillä! ;)

Tänään olisi luvassa kahvakuulaa 45min a se on ensimäinen kahvakuula ryhmäliikuntatuntini! Olen joskus tehnyt sitä PT:n kanssa 30min ja tunsin kuolevani lopussa, katsotaas miten tänään käy. :D

Nyt laitan itseni jotenkin ihmisen näköiseksi ja suuntaan töihin!

Hyvää perjantaita kaikille! Pitäkää hyvä ja aurinkoinen päivä :)

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Höpötysaiheet bannerin jälkeen

Laitoin nyt tunnisteet näkyviin, että voitte vaikka motivaatioonliittyen mennä lukemaan postauksia, tai vaikka avautumisia. Ulkoasusta tuli karsea, mutta koitan tehdä asialle jotain heti jonkun fiksun kanssa (Viluu? Noraa?) Kun noita rakkaita tyttöjä nään koko viikonlopun joskus, tulee muutenkin varmaan ulkoasu muuttumaan!

Tänään ei tullut tosiaan liikuttua ku tämä neiti veti pikkuset päikkärit.. eheh. Mutta koska tänään on lepopäivä niin perjantaista tuli liikuntapäivä eli kahvakuulatuntikokeilu luvassa ja tietty mielipide tänne blogin puolelle!

Nyt hyviä öitä kaikille!:)

tiistai 27. syyskuuta 2011

Pumppiämmä is back!

Mietin kotiin pyöräillessä, mikä olisi paras otsikko. Rakkaus/tajusin että miksi tätä rakastan/valaistus... kaikki olisi olleet niin hyviä, mutta "pumppiämmä" on kaikista rajuin otsikko joten otetaan se, onhan kyseessä rankka laji nimittän bodypump!

Tänään siis koin maailman parhaimman bodypumppini aikoihin. Ennen pumppi kuului lemppareihini, mutta pienen liikuntavamman myötä, olin unohtanut kuinka hieno laji on kyseessä.

Tänään siis menin kiinteytyksen sijasta pumppiin ja ohjaaja oli outo ja harmittelin ettei Viivi ollut. Noh, ohjaajastahan voin sen verran sanoa, että mahtavahan se oli! Huutaen kannusti, MAHTAVAA! Miksi kaikki ohjaajat ei ole tälläisiä? Tosiaan, vaikka ohjaaja oli uusi minulle, menin silti kysymään, miten saisin kyykkybiisiin enemmän painoa, sillä 10kiloa ei tunnu missään (koska en voi kyykätä kauhean alas polvien takia) ja 20kiloa (mitä käytin n.½v sitten) en uskalla laittaa selän notkahduksen takia.. se nääs oikeasti pelotti että koko vamma uusiutuisi!
Olenhan siis aina pitänyt keskivartalon tiukkana (mitä tahansa treenatessa), mutta silloin se petti. No, en saanut kummempia ohjeita kun juuri sen keskivartalon jännityksen ja tarvittaessa vieruskaverilta jelppiä pyytää ottamaan tanko pois.

Sitten oli lämmittely ja seuraavaksi kyykyt. Laitoin yhteensä sen 20kiloa ja erohan oli aika valtava ja huomattava viime viikon 10 kiloon, mutta jalkojen tiesin selviytyvän, sillä jalkaprässissäkin on 70kiloa salilla.
Olisihan siihen voinut vielä enempi laittaa kun ei kauhean syvälle voi kyykätä, mutta sain tangon pois ihan itse ja ilman pientäkään särkyä WOHOO! :) Tästä siis on hyvä parannella rauhassa :)

Haukkaribiisissä koin myös mielihyväntunteita kun normaalisti pumpatessa käytän yht. 10kiloa ja nyt lisäsin molemmpille puolille vielä kilot ja yhteistulos oli 12kiloa! Tällä painolla tein 2/3 biisistä ja lopussa otin ne 2kiloa pois, mutta huh mikä riemu niinkin hyvästä jaksamisesta koitui!

Pumppi meni siis enemmän kuin nappiin ja oli muuten hienoa huomata että oli ryhmän kovimmat haukkaripainot ;) (ja punasin naama sekä karmeimmat irveilyt.. ja vieläpä eturivissä!)

Nyt alan syömään tuon maitorahkan loppuun ja huomenna ei sitten varmaan nousta sängystä ylös ilman apua :D Mutta oon niin fiilareissa kuin pikkulapsi jostakin uutuus lelusta ja haastan teidät kaikki kokeilemaan pumppia! Mutta pieni varoituksensanainen: siihen jää koukkuun kun kunnolla mukaan pääsee ;)

Oikein ihanaa loppuiltaa kaikille!:)

Suunnitelmat uusiksi!

Mulla on niin hulabaloo koulussa ja töissä (just kun luulin et se ois ohi??) niin mun treenit menee päin prikkalaa.. tai no enemmänkin mun treenisuunnitelma!

Eilen oli jättipallojumpan tilalla zumbaa. Oli muuten eka kerta kun sain zumbassa oikeasti kunnon hien pintaan. Mitenkö? Ne on ne vatsalihakset naiset ja herrat on ne, joita kantsii kokoajan kunnolla jännittää eli vatsa kuopaksi treenaamisen ajan ;) Keskivartalonlihakset eivät kuitenkaan tänään ole kipeät, mutta tunnilla tuntui varsinkin kyljissä!

Tänään piti olla luvassa Karon Kiinteyty-tunti, mutta Karon ohjaamana se on Kiinteytys teho ja niin se musta pitäisi lukujärjestyksessäkin lukea! En kuitenkaan töiltäni ehtinyt kiinteytykseen, sillä töissä tuli heti sitä tätä ja tota kun olin lähdössä ja sitten piti käväistä maksamassa Kuntoportin tulevan kuukauden maksu:) Joten! Viivin bodypump, täältä tullaan klo 19.30! Tänäänhän tämä peppuseni ei olekkaan enään valittanut lihassärystä niin eikös se jo kerro pumpin puutteesta? ;)

Mä tosiaan pahoittelen jo etukäteen sitä, että loppu arki tälläviikolla saattaapi olla vähän hiljaiseloa täällä, vaikka niin rakastaisin kirjoittaa vaikka joka päivä!
Mun on kuitenkin pakko tehdä koulutehtäviä mikäli mielii jaksot läpi.. :D Myös asiakaspalvelun koe on seuraavalla viikolla ja koealue on vaatimattomat 80sivua... voi kyllä, se ON paljon amikselle, joka nyt jo toivoisi lisää tunteja vuorokauteen! Myöskin toimistotyön projekti pitäisi palauttaa jaja.. huh!

Mutta treeni-iloa kaikille tälle viikolle, jos en ehdi postailla! Koitan kyllä parhaani mukaan :) Mielenkiinnolla sitten nähdään sunnuntaina, mitä oikein olenkaan treenaillut tällä viikolla! Menenkö mihinkään mihin suunnittelin meneväni!

Nyt tsau!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Viimeinen syke-tunti Reetan ohjauksella+ tulevan viikon treenisuunnitelma!

Tänään sii oli viimonen viikonloppu kuntsikassa ja tottakai piti mennä vielä Reetan tunnille! Nyt on siis käyty moikkaa vielä kerran Viiviä ja Reettaa,sekä Kirsi on hyvästelty. Im ready to go!

Tosin seuraavalla viikolla eli huomenna pitää päästä vielä jättipaloon! Karonkin tunnille olis kiva päästä.. niimpäniin:D

Syke-tunti tosiaan meni hyvin, mun kropalle tuli olo, että se haluaa irrotella niin irroteltiin sitten oikein kunnolla ;) Uudet Niken treenikengät olivat kuin unelmat jalassa! Jos kantapäällä polkasi maahan, jalka kevyesti pomppasi takaisin ilmaan, joten ainakaan tärähdyksiä ei pitänyt pelätä:)

Seuraavan viikon treenit ajattelin siis suunnitella etukäteen, että pääsee sitten kunnolla nauttimaan lepopäivistä;)

ma: jättipallo 45min (Laura)
ti: kiinteytys 55min (Karo)
ke: Kiinteytys 45min+core 30min (Hanna)
to: Army 55min (Karo)  en oo kertaakaan uskaltanu tälle tunnille.. nyt se on pakko kokea! On myös pakko kokea karon rääkkitunnit kaksi kertaa viikossa näköjään ;)
pe: ansaittu lepo!
la: KUNTOPORTTIIN VAIHDOS! Spin 30min+core 30min (Jessica)
su: luvassa nukkumista koko päivä..:)

Ja koska kohta kello lyö 00:00 niin hyvää alkavaa viikkoa kaikille näin etuajassa! Toivottakaa mulle et tsemii et jaksan noinkin rankan viikon!

Pst, oletko huomannut sivuni oikeassa kulmassa olevan kyselyn? Vastaa ihmeessä!

Materialismionnellisuutta!

Tänään aamulla mä heräsin tosiaan jo 7.45 ja tekstasin äitille, josko mentäs kirpparilla käymään!
Noh 10 aikaan oltiin sitten jo menossa, mutta käytiinkin Luhtin outlet-myymälässä josta löysin vyön eurolla ja meikkivoiteen 5e, sekä jonkun valopuuterin 9e. Ja tää oli tätä mamma betalar-päivää. Voi kiitos äiti, nyt on uus kiva vyö ja saa aina nassun kondikseen aamulla :)

Outlet-myymälän jälkeen meidän tosiaan piti mennä kirpparille, mutta lähdettiin metsästämään mulle treenikenkiä, koska äitikin ties mun treenikenkäkriisitä... ja samoin rahakriisistä.

Eka käytiin Sportiassa ja pakko sanoa, että ahjon Sportiassa on aivan sukrea aerobickenkä-valikoima! Pari hassua kenkää ja ei toivettakaan että saisi laadukkaat alle satasen... noh, sitten siirryttiin Ahjokeskuksen Intersporttiin ja tilanne näytti jo paremmalta! Jopa niin hyvältä, että mukaan lähti Niken treenikengät hintaan 66e (norm 110e)!
Malli taitaa olla viimevuodelta, miksi hinta oli noin matala, mutta mitä sitten? Kivan näköset ja jalassa tosi hyvät on kyllä! Odotan innolla, että pääsen kyseisiä kenkiä testaamaan! (eli ei auta muutakun mennä huomenna vaikka kiinteytys-tunnille!)



Miltäs näyttää teidän silmäänne?:) Hankin tohon kyllä vielä jotkut räväkät nauhat! Ajattelin jotain neonkeltaista tai kirkkaanpunaisia!

Sain myös uuden treenivaatteen ja nimesin sen viralliseksi "zumba-asuksi", koska se päällä tekee mieli zumbata! Huomenna voisin sen kyllä laittaa kuntsikkaan ja kuvata sen siellä.. tänään sitä jo kokeilin kotona zumbaten 30min ja hyvältä tuntui!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Nutrilett-mainos

Nyt ennen kirpparireissua ja zumbaa teen pienen avautumispostauksen koskien nutrilett-mainosta, joka siis pyörii ainakin maikkarilla! Mainoksessahan on brunette nainen vihreässä mekossaan. Toivottavasti tiedätte mistä puhun!

Olisin tänäaamuna etsinyt kyseisen mainoksen youtubesta ja laittanut facebookkiini, koska minusta se on niin ihana ja positiivinen video ja sen naisen silmistä oikein loistaa onnellisuus!
Mutta mitä vielä! Ihmiset sanovat mainosta ärsyttäväksi ja toteavat että naisella on vielä paljon pudotettavaa tai "vielähän tuo läski ja ruma on"

KUINKA vääristynyt kuva ihmisillä on? Nainen on todellakin kaunis ja ihan sopusuhtainen mielestäni.
Ja se kauneus ja onnellisuus mikä tulee silmistä on aivan uskomatonta!:)

Jotkut myös totesivat että nainen feikkaa iloisuutensa ja että ei oikeasti nauraisi mm sille, että ennen penkki on ollut liia pieni.

Mun mielestä laihduttajat, jotka ovat onnistuneet siinä (oli se sitten 5kiloa tai naisen ilmoittama 20kiloa) ja vaikka matkaa olisi vielä jäljellä, ovat laihduttajat minusta ihanan positiivisia! Uskokaa pois!
Ja mitä itsetuntoon tulee,kyllä se laihtuessa nousee, vaikka jotkut sitä epäilivät.
Ja mäkin oon uskaltanut nauraa vanhoille ongelmille, mitkä oli mun seurana vaan mun ylipainon takia. Asioista pääsee yli, ihmiset hyvät.

Mulla ei ole hyvin hoikkia ihmisiä vastaan mitään, mutta mua alkaa yleensä ärsyttämään se, miten he luulevat, että ylipainoisetihmiset liiottelee ongelmiaan tai feikkaavat iloisuuden laihtuessaan edes kilon!
Hei, olen ollut 10kiloa ylipainoinen, ellen enemmänkin ja mä tiedän että se oli vaikee. Mm. kenkien sitominen saatoi hengästyttä ja mullaha oli mahd. pitkään tarralenkkarit siitä syystä tai en sitonut nauhoja. Ja musta on tullut laihtumisen myötä superilonen ja yleensä on myönteinen vaikutus elämään vaikka saatan jostakusta olla edelleen "ruma ja lihava". Ihmiset kuitenkin, jotka musta noin haluavat sanoa, on heillä vääristynyt kuva.
Myöskin mä nauran mm. sille kenkäjutulle joskus itseni kohdalla ja ylipainoisia ihmisiä ei pitäisi sääliä jos heillä on samanlainen ongelma vaan antaa tsemiä!

Mä olen normaalipainoinen ja kaunis, enkä kuihtunut ja väsynyt niinkuin vaikka H&M:n mallit, joilla on 16-vuotiaiden kroppa ja ihon hehku tehdään meikeillä!

Mä nakkaan teille kaikille viikonlopunajaksi haasteen: Katsokaa peiliin ja katsokaa itseänne kokonaisuudessaan vaikka alusvaatteisillanne ja sanokaa itsellenne ääneen "Voi hitsit, kyllä mä sitten olen kaunis!" koska meistä jokainen on :) Jopa nutrilett-mainoksen nainen, ja minusta meidän kaikkien pitäisi ottaa hänen ihana elämänasenne <3 (vaikka olisikin vielä pudotettavaa)



Nyt ihanaa viikonloppua ja mä ainakin tunnen itseni niin kauniiksi tällähetkellä, koska tokaisin sen aamulla itselleni peilin kautta ja hymyilin itselleni ja se on paras lahja itselleen joka päivä :)

Loppuun ihanat sanat kaverini facebookseinältä:
"Onnellisuus on päätös ja se on tehtävä joka päivä."

perjantai 23. syyskuuta 2011

Ensiviikon suunnitelmia!

Tämäkin viikko on mennyt aikalailla lepäillessä.. eilen kävin kokeilemassa bodypumppia, mutta kesken tunnin mua alko heikottaan ihan kamalasti ja jätin ojentajabiisin väliin jonka aikana tasasin hengitystä ja join vettä. Ennen heikkoa oloa, mulla alko lihakset tärisemään, että en tiedä. Meinasi jo alkaa mietityttään kovasti että nytkö mä pökerryn ja herään sairaalasta! Kumminkin pumpin vedin sitten loppuun (kevyesti),koska ohjaajana oli Viivi, joka on mun yks lempiohjaajista kuntomaailmassa ja taitaa olla viimonen viivin tunti mun osalta.. jos viivi koskaan tänne eksyt niin KIITOS oot ollu mahtava tsemppi ryhmäliikuntatunneilla! Jopa ojentajabiisin aikana kysyit kahdesti että eiköhän tehdä loppuun ja tajusin että tuijotit mua. Olisin kyllä niin tehnyt jos vain kyenny!

Seuravalla viikolla on mun viimeiset päivät kuntsikassa, eli ma-pe. Lauantaina saankin siirtyä Kuntoporttiin ja oivoivoi kun oon intsinä! Mä nyt todellaki toivon että kroppa palautuu nii pääsee spinnaamaan kunnolla ;)  Joten seuraavan viikon lauantaina JA sunnuntaina on varmaan spinnausta luvassa! Ja vähän pumppia, unohtamatta coretrainingia. Pumppi kestää kyllä 50min,mutta energian mukaan sinne sitten vetämään kevyillä painoilla:)

Oon tosi innoissani nyt Kuntoportista ja mulla on edelleen teille heti lauantaina ilmotettavaa asiaa ;) Jokatapauksessa, Kuntoportti on uusi aukeama elämänmuutoksessa ja oon jo alkanut kelailemaan kaikkia ruokia jaja! Tuntuu nii hyvältä saada kunnollinen motivaatiopotku persauksille!:)

Kuntoportissa MUST kokeilutunteja ovat:

Fitball(luvassa m .m. vertaus kuntomaailman jättipallotuntiin) 
Ladyboxing Tästä on saanut liikaakin kehuja! "Jessican rääkkitunti"

Pumppi( Ikuinen les mills fani ilmoittautuu, katsotaan voittaako "epävirallisempi" pumppi lessin tunnit!)
Aamuspin, koska haluun tietää miten mun kroppa reagoin heti aamusta aika jatkuvaan liikkeeseen jopa 45min (tunti alkaa 6.45 HULLUUTTA!:D)
Zumba Weights .. tarviiko mun ees selittää miks zumbaaja haluaa kokeilla zumbausta painoilla?
Crossfit. Oon aina halunnu kokeilla ns. kuntopiiri-menetelmää kuntokeskuksen ryhmäliikuntatunnilla! Oletan että luvassa on aikamoinen rääkki!

Tottakai haluisin heti rykäistä kokeiluun kaikki 2 viikon päästä,mutta maltan mieleni, koska kroppa on nyt jotenkin niin ylirasittunut/stressaantunut ja pelkään uudelleen ylikuntoon menemistä, mutta joka tapauksessa oon niin intona!
Tulevat haasteet ja rakkaat kiloni jotka haluan pois: täältä tullaan sellasella motivaatiolla että haasteet, te kaadutte ja kilot, tehän karisette!

Oletko sinä kuntoportissa ja haluat ehdottomasti suositella mulle jotakin ryhmäliikuntatuntia?

Ja naiset sekä miehet: nyt hyviä ja täyttäviä salaattiohjeita kehiin! kaikki kokeilen ja parhaat julkaisen täällä! Aikaa on 15.10 asti,joten pitäisi olla aikaa jakaa reseptejä! Iso halaus niille,jotka vielä iskee kunnon terveyssmoothieiden ohjeita, aamupalalle sopivia sellaisia! Nekin laiteaan jakoon, tottakai! :)

Nyt ihanaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

"sairasloma" jatkukoot

Eilen illalla raahauidin siis videopostauksen jälkeen pienelle ja oikeasti rennolla happihyppelylle. Mun piti oikein hillitä itteeni, että en siirtynyt ripeeseen kävelyyn/hölkkään :D Viihdyin ulkona n.20min ja olisin voinut olla siellä varmaankin parikin tuntia, mutta aika tuli vastaan.

Lenkki oli kyllä ihana :) Olin niin helpottunut ja fiilareissa, että kyyneleet valui lenkin lopussa, jokin stressipiikki sieltä sitten kai purkautui?

Tänään olisin mennyt salille, mutta töissä mun vatsa veti ihan sekasin :( Taistelin sitten vielä pari tuntia ja lähdin kotiin. Nyt kotona on taas okei olo, mutta ruuasta tuli vähän kuvotusta, vaikka en syönyt kuin kanankoiven... oli tosin iso! Miten oikeasti pitäisi syödä että jaksaa jos ei jaksa edes syödä!:D

Noh tänä iltana on taas luvassa happihyppelyä.. jospa sitä huomenna sitten sinne salille :)

Laitetaas loppukevennyskuvat, kun on ollu niin ankeaa pari postausta!

Niin mitäs se palautusjuoma tekeekään?;)

Kun hukut työmäärääsi, voit ajatella näinkin positiivisesti!:)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Superavautuminen videolla

Okei, ei ehkä superavautuminen, mutta jänniä henk.koht. asioita tulossa.. okei ei ne kovin jänniä ole :D
Video kestää huimat 7min,katso jos jaksat, tai laita vaikka mun sulokas ääni taustalle pyörimään selatessasi facebookkia!




ja joo mäki tykkään mun kiiltonassusta.. :) ja voee kamala nuo tummat silmänaluset! Noh, who cares!;) Nyt sinne pienelle happihyppelylle!:)

lauantai 17. syyskuuta 2011

Reality bites

Eilen ja tänään mä olen herkutellut ja juhlinut. Kavereille siitä on helppo puhua, muttei tänne.
Äsken aloin sitten miettimään, että miksi se on niin vaikeaa kirjoittaa. Viikon treenitkin ovat menneet päin pyllyä ja siksi aloitankin liikuntapäiväkirjan vasta seuraavalla viikolla. Syytän itseäni läskeilystä ja laiskottelusta, vaikka kehoni on levon tarpeessa ja niin.. niiden herkkujen, niinkun aina.
Tosin nyt pari viikkoa mulla on tehnyt mieli herkkuja enemmän kuin laki sallii.

Siinä teille rehellistä tekstiä, ei sillä etten mä aina tänne rehellisesti kirjottaisi, mutta tämä sen takia, että mun kaveritkin huomaisi, etten mä ole muuttunut. Mä vaan olen hurahtanut liikuntaan, mutta mä edeleen rakastan sokeria.

Vaikka mun blogin nimi on "kilot kuriin", te tuskin tulette näkemään mua vuoden päästä huippukunnossa. Mä tiedän, ettei niin saisi ajatella, mutta olen realistinen.

Olen taistellut painoni kanssa 3. luokalta lähtien. Yläasteella lihoin sitten kunnolla ja laihdutinkin 10kiloa, tosin en mitenkään terveelläjärjellä. Mutta osaatte varmasti kuvitella, miten vaikea mun on unohtaa herkut. Oon rakastanut niitä pienestä asti ja aina jos on suuria ongelmia tai stressaa, mun keho haluaa jotain hyvää. Ja se oikeesti haluaa sitä niin kauan kunnes saa. Ja se on perseestä, suoraasanoen.

Mähän olen nyt normaalipainoinen ja ihan tyytyväinen, silti mulla on ulkonäköpaineita välillä ja läskiolo, koska mua on haukuttu myös kyseisestä asiasta koko peruskoulu! Olisihan se olla kivan laiha , mutta se on niin vaikeaa.. tosin oon mä muuttunutkin! esim.
-Alkoholi ei oikein kunnolla maistu ja sekin ehkä johtuu siitä, että oon sitä vasta hetken juonut. Se on siis asia minkä voin sulkea pois, muttei kokonaan. Musta kavereiden kanssa juhliminen on oikeesti osa nnuoruutta.
- Liikuntaa on pakko saada, ainakin paristi viikossa. Tästä asiasta olen erittäin onnellinen!
-Itsevarmuus on silti lisääntynyt huimasti, joka on superupee juttu! Nii ja kunto kohonnut!
-Ruokailutottumukset ovat muuttumassa pikkuhiljaa terveellisempään siltikin!

Mä halusin nyt vaan puhua teille pelottavan suoraan. Sillä mä en halua että kukaan teistä ajattelis, että mun on helppo jättää herkut pois, tai että aina voittaisin kiusaukset. Mä en haluu, että te ajattelette, että treenaan 3-5krt viikossa, koska se ei ole joka viikko niin.
Enkä mä haluu, että ajattelette että tää on helppoa. Se ei ole. Mä oon aika väsynyt.

Tottakai tää blogi motivoi mua, koska tää tavallaan tuo paineita, sen takia että en tiedä mitä te musta ajattelette? Musta tuntuu että moni kelailee miten en saa tuloksia. No siksi koska rakastan syödä ja joskus laiskottaa.

Tää tunnepurkaus ehkä puhkesi eilen kun kaveri vitsillä heitti kun oltiin viihteellä että "eikös sun pitäisi olla lenkillä?" ja silloin jo kysyin itseltäni mielessäni "Niin. Mikset ole?"

Mä en halua, että tää elämäntapamuutos vie multa voimat. Mä löysään tahtia. Olen pahoillani jos näätte mun vaikka lihovan kilon, mutta sitä tää syksy mulle aina teettää. Mä haluan nyt hetkeksi, edes viikoksi unohtaa sen stressin mitä suuhuni pistän tai milloin liikun, sen takia että saisitte musta hyvän kuvan. Siksi mä nyt tunnustan: Mä olen herkkuperse ja joskus laiska. Mun kilot tulee olemaan kurissa joku päivä, muttei vielä tänävuonna.

Oon tosi pahoillani tästä avautumisesta, mutta koin että nyt kaikki täytyy sanoa ääneen.
Nyt mä alan katsomaan leffaa ja syömään jätskiä ja unohtaa mun kilot ja kropan hetkeksi. Jos te ette sitä hyväksy, älkää viniskö. Mä olen ihminen ja mulla on haluni ja en voi kiistää niitä itseltäni liikaa, ettei itsekuri mene liiallisuuksiin.

Hyvät viikonloput kaikille ja muistetaanhan että kukaan ei ole täydellinen!

torstai 15. syyskuuta 2011

Fitnessmalli Janni Hussi!

Nyt on löytynyt esikuva, niinkuin monelle muullekkin Janni Hussi on iltalehden jutun mukaan.

Tuolla naisella on kroppa ja naisellisuus kunnossa ja iholta oikein hehkuu terveellinen elämä ja energisyys! Ei voi vain kuin ihailla :) Eniten kateellinen olen tuota keskivartalosta, minäkin tahdon!

Ehkäpä pitää laittaa Jannin kuva lompakkoon joten aina kaupassa voikaan muistaa mihin saattaisin päästä ilman niitä herkkuja ja turhia hiilareita/sokereita/rasvoja!


Spinning 55min+abbs attack 15min+ venyttely 30min

Otsikko kertoo, miten eilen liikuin! :)
Kävin siis äitin kanssa Kuntoportin avoimissa ovissa, kun en muita saanut raahattua mukaan. Tosin, olipa taas kiva viettää äiteen kanssa aikaa <3

Spinni 55min kyllä kauhistutti mua, koska yleensä olen 30 minuutin spinnauksen jälkeen jo ihan puhki! Onneksi olin nukkunut ihanasti n 1.5h ennen treeniä ja ehtinyt siinä heräillä tunnin nii voi pojat, energiaa oli edelleen tunnin jälkeen ja rynnättiinkin sitten heti abbs-attackiin! (eli vatsoja 15min,hui!) Mutta spinnin jälkeen oli myös olo, että suoriudun helposti spinning 75' ennen Joulua!

Olin taas niin tyytyväinen ohjaajiin! Spinnin ohjasi Laura ja sitten mentiin Veskun vatsisrääkkiin ja ihanaan venyttelyyn, missä muuten opin uuden venytysliikkeen! Voin jakaa sen kanssanne, hetikun jaksan kuvauttaa sen liikkeen :)

Kotiin tullessani olin tosi onnellinen, mutta super väsynyt! En jakanut käydä edes kaupassa vaikka olisi pitänyt, joten bloginkin päivitys tuntui liian isolta asialta :D

Tänään olen sitten lepäillyt kipeiden vatsalihasteni kanssa, ollut koulussa ja saanut vapaapäivän töistä, koska olen lukenut huomiseen suulliseen englanninkokeeseen (o ou!), mutta uskon että se menee hyvin. Vieläkun tuo sade lakkais niin pääsis lenkille, että uni tulis hyvin illalla ;)

Tähän armottomaan makeanhimoon tekisi kyllä mieli juoda banskupirtelö, mutta lupaan tämän blogini kautta, että tänään en mene ostamaan mitään mässyä vaikka mieli tekisi!

Nyt hyvät illanjatkot kaikille!:)

ps. toivoisitteko tämän blogin puolelle enemmän kuvia?

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tossukato

Nyt on käynyt niinki hirveä asia että mun treenikengät on kadonnu! Sunnuntaina mä niitä käytin ja tietääkseni kotia asti toin... tiedä sitten mitä on tapahtunut. :(
Maanantaina mä siivosin koko kämpän ja en löytänyt kenkiä sillonkaan!
Kelailin ostaa sykemittarin seuraavassa kuussa, mutta taitaa mennä ne rahat uusiin kenkiin. Kyllä muuten vähän kismittää, vieläkun on tänään Kuntoportissa kaikkea superkivaa! Noh, menen mun lenkkareilla sitten spinningiin, edes jotain lohtua!

treenipäivä!

Tänään on loistava päivä treenailla! Treenit tältä viikolta näyttää aika heikoilta ja hävettää pian julkaista mun treenipäiväkirja:D

Eli tänään meen Jyväskylän Kuntoportin avoimien ovien päivään!!:) Lisätietoa voit lukea täältä!
Mun tekee mm. hirveesti mieli spinnata ja zumbata ja venytellä jaja... eli oon tosi ilonen että tänään on just noi avoimet ovet ja hullusti ryhmäliikuntatunteja! Katotaan kui väsyny oon sit illalla ;)

Tiedän myös, että pistän kroppani aika lujille eli huomenna pidetään sitten hyvin rauhallinen päivä hyvällä omatunnolla :)

Mutta eipä mulla muuta infoa ole! Eilen tuli taas mässättyä lettuja.. mikä ihme korvaisi letut joka olisi vähän terveellisempää? Vinkkejä?
Niin, ja tänä aamuna piti käyttää koiraa 30min lenkillä, mutta arvatkaa vaan lähtikö neiti mihkään kun tuolla on taas ah niin ihana sadepäivä.. noh, no can do, treenaan ahkerasti sitten kuntoportilla ja lettukaloreille kyytiä!

Mukavat päivänjatkot kaikille! Eiköhän lähdetä kaikki kuntokeskuksiin liikkumaan niin hyödynnetään sadepäivä!

pst, jos satut tulemaan tänään Kuntoporttiin, niin mua saa rauhassa tulla moikkaamaan! Olen siellä ainakin 15:00-15:30 eli easyaerolla ja fitballilla aloittelen! Ajattelin käydä myös klo 17:00 easy spinnin ja siihen perään crossfitin, tai sitten zumban klo 17:30 ja siihen perään sen crossin. Fiilareiden mukaan!

maanantai 12. syyskuuta 2011

syysväsymys

Oonkin jo peloissani odotellut tätä herraa..rouvaa..mikälie. Se iskee aina syksyisin ja on maailman ikävin vaiva!

Tänäänkin mun piti mennä salille, mutte 1,5h siivous imi musta mehut ihan kokonaan! Kyllähän siivous on tosi tehokasta hommaa, mutta silti! Antakaa mulle mun loputon kesäenergia takaisin?

Ehkäpä mä skarppaan ja koitan pian käydä hölkkäilemässä tai jotakin! Ainut ongelma vaan on se, että mun lökärit on äitillä ja pisimmät treenihousut on polviin... ja lenkkaritkin on äitillä!

Pitäisi varmaan pyytää veljeä tuomaan tänne rompetta ja alkaa lähikuukausina etsimään kämppää, että saisi tavarat samaan paikkaan ja satunnaisen lenkkihimon (mikä yleensä kasvaa syksyllä) tyydytettyä!


Mitä te yleensä teette torjutaksenne väsymyksen? Mulla auttaa yleensä juuri pieni happihyppely,mutta missäs on tarvittavat vermeet..? Mur! Noh.. ehkäpä suuntaan pienelle kävelylenkille heti salkkareiden jälkeen!

Hyvät illanjatkot kaikille ja mukavaa alkavaa viikkoa!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Herkkulakkohimo

Tässä kakkupalaa mussuttaessani tuli mieleen että damn, mähän haluan aloittaa taas herkkulakon. Miksikö? Siksi koska mua kutsuu espanja vähän yli kuukauden päästä ja ois huippua olla siellä niin ettei turvottaisi yms :) Tosin, sielläpä varmaan sitten tuleekin herkuteltua!

Tosin, voisin myös tähdätä siihen, että syön herkkuja vain kerran viikossa, koska se olisi sitten tapa mitä voisi toteuttaa mahd. läpi elämän. Pitää varmaan sanoa tuolle miehelle että ei saa ostaa/leipoa tähän taloutee herkkuja kuukauteen.. paitsi kerran viikossa!

Ajattelin myös aloittaa pitämään liikuntapäiväkirjaa täällä blogissa, niin näätte mitä mä oikeesti teen! Kuullostaako hyvältä idealta?

Nyt pitäisi skarpata,pukea ja lähteä salille! Tänään myös luvassa zumbaa! ;)

Mukavat päivänjatkot kaikille!

Miten minä pidän motivaatiota yllä?

Tänään sain maail,ilman ihanimman kommentin Katalta:
"mokkis mun on pakko tunnustaa et oot tartuttanu muhun liikkumisen innon ja semmosta uskoo et pystyn kohottaa mun kuntoo !! ah sun aina niin positiiviset ja energiaa säteilevät päivitykset fb ja blogeissa !!kiitos siitä "

Ja mun on pakko vain todeta tohon että wau! On upeeta, että mun blogi ja intoa puhkuvat facebookpäivitykset kolahtaa ihmisiin!  Oon ennenkin saanut kyseistä palautetta ja sitten monesti keskustelu siirtyy motivaatioon. Miten pitää sitä yllä? Kaikilla on omat tapansa, mutta kerron nyt hieman omiani!

- Säilytä liikunnan jano: Varsinkin alussa tekisi mieli mennä ja vipeltää kokoajan, mutta into lopahtaa nopeasti! Aloita siis rauhassa. Sama on myös pitempään treenanneilla, jos kokeilee jotain uutta lajia! Niinhän se on yleensä ihmissuhteissakin, että jos tutustumisaikana antaa kaikkensa, lopahtaa se mielenkiinto helpolla ;)

- Ne REALISTISET tavoitteet mukaan... ja niissäkin ollaan sitten armollisia! Mulla on monesti mennyt varsinkin painotavoitteet päin prikkalaa, mutta ainakin koitan ja se on pääasia. Tavotteita on mun mielestä oikeus siirtää, kunhan siitä ei latistu!:) mm. minun tavoite jouluksi on mennä 75minuuttia kestävälle spinningtunnille ja selvitä hengissä! Treenaamisen aloitan seuraavassa kuussa ja tarkoitus olisi spinnata n. 3krt viikossa:)

-Maisemien vaihdos. Tämä koskee ehkäpä treenipaikkoja. Liian tuttu kuntokeskus tai lenkkipolku? Älä pelkää vaihtaa jos sinua ei sido jokin sopimus! Itse vaihdan nyt siis Kuntomaailmasta Kuntoporttiin motivaation perässä ja voi veljet, en jaksa odottaa että ensikuussa alkaa spinnaus keskustassa!

-Älä ole itsellesi liian ankara,ajattele järjellä. Laitetaan esimerkiksi ruokavalio. Me tiedetään, että on valkosia jauhoja,valkoista riisiä, valkoista pastaa ja ne ovat pahaksi. Huomasitko sanan valkoista? Itse alotin karppaamise, mutta  se ei toiminut minulla sen takia, ett' ehdin syödä liian harvoin ja aivoillani ei ollut sitten energiaa ajatella mm. töissä. Niimpä päätin, että hiilareita takaisin, mutta ei niitä valkoisia, pahoja ;) Valkoisiajauhoja ja turhaa sokeria siis vältellen matka jatkuu!:) Ja mitä treeniin tulee, jos ei ole tarpeaksi energiaa niin treeni maistuu puulta ja elimistö kärsii, mites silloin pitää jotain motivaatiota yllä?

-Tukihenkilö ei ole huono juttu, päinvastoin! Itselläni tukihenkilönä on poikaystävä, joka patistaa salille huonoina päivinä. Mitä tukihenkilön patistuksiin tulee, niin niistä ei saa suuttua. Itseppähän on pyytänyt toista katsomaan milloin sitä pitäisi treenata vaikkei huvittaisi!

Lisää vinkkejä voit lukea aiemmasta postauksestani ! Ja myös tästä postauksesta :)

Toiv. oli nyt hyviä vinkkejä tässä :) Tämä tyttö sulkee nyt koneen, pesee nassun ja hampaat ja sen jälkeen tuo ihanainen mies hieroo mun selkää ja sitten onkin hyvä mennä nukkumaan ja huomenna pirteenä salille!:)

Hyvät loppuviikot kaikille! :)

lauantai 10. syyskuuta 2011

Uusi ulkoasu!

Mitäs tykkäätte? Vielä on vähän kökösti asettelut,muttakun en itse niitä osaa tehdä :( Jotkut prot ottakkee yhteyttä ja auttakaa tätä avutonta :)

Kuvauspaikkana toimi Kuntomaailma Vivianin ryhmäliikuntasali!

I <3 PUMP !

maanantai 5. syyskuuta 2011

Hyvästelyt

Tänään oli viimeinen PT tapaaminen Kuntomaailmassa. Haikeaahan se oli ja halattiin loppuun, mutta onneksi käytiin asiaakin läpi :)

Eka kerrattiin mun edistyminen, joka oli ihan OK.. tosin musta se ois voinut olla paremminkin.
NO, sain liikunnasta motiivin ja se on pääasia :) Painoa ei ollut kamalasti tippunut, mutta rasvaa oli lähtenyt ja olin kiinteytynyt 5cm vyötäröltä. Nyt samanlaiset tulokset sitten puolessa vuodessa kun alkanut ravintokin kiinnostaa ja toivottavasti kuntoportti tsemppaa.. Eli periksi ei anneta, vaan parannetaan jos tulos ei miellytä, eikö niin? ;)

Joka tapauksessa, kiitos Kirsi! Oot ollut huippu PT! :)