tiistai 27. syyskuuta 2011

Pumppiämmä is back!

Mietin kotiin pyöräillessä, mikä olisi paras otsikko. Rakkaus/tajusin että miksi tätä rakastan/valaistus... kaikki olisi olleet niin hyviä, mutta "pumppiämmä" on kaikista rajuin otsikko joten otetaan se, onhan kyseessä rankka laji nimittän bodypump!

Tänään siis koin maailman parhaimman bodypumppini aikoihin. Ennen pumppi kuului lemppareihini, mutta pienen liikuntavamman myötä, olin unohtanut kuinka hieno laji on kyseessä.

Tänään siis menin kiinteytyksen sijasta pumppiin ja ohjaaja oli outo ja harmittelin ettei Viivi ollut. Noh, ohjaajastahan voin sen verran sanoa, että mahtavahan se oli! Huutaen kannusti, MAHTAVAA! Miksi kaikki ohjaajat ei ole tälläisiä? Tosiaan, vaikka ohjaaja oli uusi minulle, menin silti kysymään, miten saisin kyykkybiisiin enemmän painoa, sillä 10kiloa ei tunnu missään (koska en voi kyykätä kauhean alas polvien takia) ja 20kiloa (mitä käytin n.½v sitten) en uskalla laittaa selän notkahduksen takia.. se nääs oikeasti pelotti että koko vamma uusiutuisi!
Olenhan siis aina pitänyt keskivartalon tiukkana (mitä tahansa treenatessa), mutta silloin se petti. No, en saanut kummempia ohjeita kun juuri sen keskivartalon jännityksen ja tarvittaessa vieruskaverilta jelppiä pyytää ottamaan tanko pois.

Sitten oli lämmittely ja seuraavaksi kyykyt. Laitoin yhteensä sen 20kiloa ja erohan oli aika valtava ja huomattava viime viikon 10 kiloon, mutta jalkojen tiesin selviytyvän, sillä jalkaprässissäkin on 70kiloa salilla.
Olisihan siihen voinut vielä enempi laittaa kun ei kauhean syvälle voi kyykätä, mutta sain tangon pois ihan itse ja ilman pientäkään särkyä WOHOO! :) Tästä siis on hyvä parannella rauhassa :)

Haukkaribiisissä koin myös mielihyväntunteita kun normaalisti pumpatessa käytän yht. 10kiloa ja nyt lisäsin molemmpille puolille vielä kilot ja yhteistulos oli 12kiloa! Tällä painolla tein 2/3 biisistä ja lopussa otin ne 2kiloa pois, mutta huh mikä riemu niinkin hyvästä jaksamisesta koitui!

Pumppi meni siis enemmän kuin nappiin ja oli muuten hienoa huomata että oli ryhmän kovimmat haukkaripainot ;) (ja punasin naama sekä karmeimmat irveilyt.. ja vieläpä eturivissä!)

Nyt alan syömään tuon maitorahkan loppuun ja huomenna ei sitten varmaan nousta sängystä ylös ilman apua :D Mutta oon niin fiilareissa kuin pikkulapsi jostakin uutuus lelusta ja haastan teidät kaikki kokeilemaan pumppia! Mutta pieni varoituksensanainen: siihen jää koukkuun kun kunnolla mukaan pääsee ;)

Oikein ihanaa loppuiltaa kaikille!:)

8 kommenttia:

  1. Blogisi on mahtava ja kadehdin energisyyttäsi!

    VastaaPoista
  2. Ano: Voi, minä kiitän ja kumarran!:)

    VastaaPoista
  3. Luiskelin vähän sun ihan ensinmäisiä postauksia ja pakko sanoa että olen kade, sä oot niin hyvin onnistunu!!

    Musta tuli ylipainoinen kun paranuin fyysisesti anorexiasta noin 3 vuotta sitten...

    Oisko sulla jotain vinkkejä mulle (ehkä myös muille) kun esim. mä aina muutama viikko treenaan ja syön terveelisesti ja säänöllisesti ja sit taas oon syömättä ja jos syön niin oksennan sen pois jne muutama viikko jne..

    Sori jos tuli vähän sekava teksti..

    Ps. Sun blogi on niin hyvä!

    VastaaPoista
  4. Vicky: Moikka!:) Hei hienoa kuulla, että olet parantunut, musta kyllä ylikilot ja terve mieli on paljon kivempi ku riutunut kroppa ja vinksahtanu mieli!

    Ja joo, mulla on aika monia motivaatio postauksia. Voin vaikka tänä iltana laitella tunnisteet heti bannerin jälkeen niin "Motivaatio"-tekstistä kun painaa niin tulee ainakin 3postausta sitä koskien :) Tosin, siihen ei ihan tuohon oksenteluun ole, mutta toki voin siitäkin kirjoitella, sillä itsellekkin meinasi hyökätä syömishäiriö kimppuun yläasteella,mutta taistellen siitä pääsi yli!

    ja ei kommenttisi sekava ollut.

    Mut hei, tsemiä sinne hurjasti!:)

    ps. kiitos!

    VastaaPoista
  5. Kiitos vastauksesta :)

    ps. Olen noin 4 kuukaudessa laihtunu 8-10kg. Enemän ehkä haluan "voimaa/motivaatiota" siihen että ne kilot ei tule takaisin kuin se että paino tippuis.. (vaikka haluan kyllä vieläkin saada noin 20kg pois)

    VastaaPoista
  6. Oi, pääsin nii tän postauksen fiilareihin mukaa ! Oon nimittäin kuntosalilla työharjottelussa, ja vedin tänää elämäni parhaan pumpin, vaik menin tunnille hampaat irvessä. Oli aivan ihanaa, nyt hapottaa mut hymy pysyy naamalla ! :D

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, että onnistuit noinkin hyvin. (: Tsemiä sinne! <3

    VastaaPoista
  8. Vicky: 4kk tuon on kyllä aika huima summa. Riippuu iästäsi, mutta kannattaa muistaa, että viikossa saisi laihtua 0.5kg ja MAX 1kg, mutta 500g on suositeltavampi, vaikka olisikin aikuisiässä. Toki alkuun on eri kun nesteet lähtee. Mutta kovalla pudotuksella pian lähtee se lihas ilman ammattilaisen seurantaa! Myös rauhallinen painonpudotus on tie pysyviin tuloksiin :) Mullakin on mennyt 1.5v -5kg pudotukseen,mutta poissa pysyy ja sitkeesti, eli malttia siihen touhuun!:) Ja mitä nyt blogiasi katsoin, nii ei sun tarvitse 20kiloa pudottaa!

    Annu: Jee huippua että pääsit!:) Ja voi, ihanaa ois ollu työharjottelussa kuntokeskuksessa! Pidetään me pumppinaiset lippu korkealla ;)

    Marie: Jep! :) Ja kiitos! <3

    VastaaPoista