Kyseinen otsikko on mulle melko tuttu lause, taas. Se oli kesällä ja hetkeksi jäi unholaan, koska pidin ns "taukoa." Nyt on taas ohjelmat niin ruuan kuin liikuntojenkin suhteen ja suhteutan aikatauluni ensin ensisijaisesti ruuat/treenit miettien.
Treenaus ei loppupeleissä vie paljoa aikaa. 1-1.5h kerta ja se 4 kertaa viikkoon. Mutta ruokailu. Se herättää ihmisissä kysymyksiä ja jopa ennakkoluuloja!
Hyviä esimerkkejä löytyy tältä viikonlopulta parikin! Perjantaina olin baarissa kavereiden kanssa. Selväpäisyys meni helposti läpi sanoen, että huomenna on tärkeät treenit. Treenaamisen tärkeyden ihmiset tajuavat. Mutta katseet olisivat varmasti olleet kummastuneet, jos olisin koko poppoolle kertonut, että nyt menen vetämään yöprodejauhot nassuun vessassa. Menin vähinäänin ja vessankopissa ne vedin, että sain ruokailla rauhassa. Mm. Ruman vessassa olen joskus syönyt tonnikalaa naistenhuoneessa ja monet tuli kyselemään miksi. Alappa selittämään proteiinien ja säänöllisten ruoka-aikojen tärkeyttä ihmisille, joille se ei ole niin justiinsa.
Tänään en välttynyt kummasteluilta kun heräsin aamulla punnitsemaan ja tekemään päivän safkat, vaikka kuinka olisi väsyttänyt. Automatkalla mulla tuli ruoka-aika ja söin sapuskat auton penkillä purkista. Kuopion ostoskeskuksessa vetäsin rahkan naamaan jollakin penkillä.
 |
| possua, riisiä, kasviksia ja oriental chili-kastiketta! |
Menomatkalla tosiaan pysähdyttiin kahville ja olin superiloinen, että tarjolla oli rasvatonta maitoa. Sitä kun on harvoin ja vain sitä kahviini käytän, koska semmonen ohje on annettu. Oon joutunut nyt tosi monessa paikassa juomaan mustana (hyi hitsiläinen!) mutta haluan olla ehdoton.
Juteltiin sitten asiasta, tai oikeastaan multa vaan kysyttiin "Milloin alat syömään taas normaalisti?"
Menin aika hämilleni. Normaalisti? Tokasin vain hämilläni, että en tiedä. Ehkä 30 tai 40-vuotiaana, mutta sitten letkautin, että tämähän on normaalia!
Heti lytättiin. Eikä ole. Ei tuo ole normaalia, että syöt autossa kun Ikeassa saisi ruoka tunnin päästä ja et voi edes rafloissa syödä. Ei se voi olla normaalia!
En alkanut inttämään, vaan sanoin että tämä on normaalia mulle ja niinhän se onkin!
Oon ½ vuotta enemmän tai vähemmän mittaillu ruokaa ja roudannu mukana. Ei se oo musta outoa. Musta on outoa lähteä matkaan ilman ruokaa!
On totta, että marras-tammikuu meni vähän plörinäksi ja en mitannut enkä roudannut. Elin "yleisellä tasolla normaalisti." Miten kävi? Tulokset kärsi, mutta eniten kärsi henkinenpuoli. Ahdistus oli suuri. "Mitä mä itselleni teen? Miksi mä syön mitä ja miten sattuu? Miksi palaan vanhaa kohti hitaasti, mutta varmasti" Ja mikä oli syy? Niin en tiedä. Halusin olla normaali, mut oli jotenkin murrettu. Murrettu mm. sanoilla "sairas." Toimin itseäni vastaan, pahasti! Koska jos olisin ollut tarkka ja tiukka, olisi se jotenkin sairasta ja epänormaalia. Olin muiden kommenttien takia varma, että olen sairas ja kuolen tyyliin syömishäiriöön jos jatkan näin.
Todellisuudessa mun "paussi" sai mut ahistumaan, niin paljon, että itkin jos asiasta mainitsin ja itkin myös joskus iltasin. Olin tosin onneton ja hukassa. Mä olin palaamassa vanhaan ja kielsin iteltäni intohimoni ruokavalioon ja liikuntaan.
Nyt mittaan taas ruokia, treenaan 110 lasissa, mulla on ammattiauttaja ja oon "epänormaali". Mutta tälläkertaa mua ei sorreta. Mä teen tätä ja seuraan mun unelmaa, annan mun tehdä tätä intohimoisesti. Olen epäsuomalainen ja nään mun unelmat tavotteina ja tulen saavuttamaan tavoitteni. Oon taas itsevarma ja onnellisesti elän tätä "outoa" elämäntapaa. Ylitän itseni, monesti viikossa! Oon taas rakastumassa itseeni, uudelleen! Kunnioitan taas itseäni, sillä kunnioittaisin muitakin jotka eläisi näin "kurinalaisesti" ja uskaltaisi alkaa tuumasta toimeen unelmiensa eteen! (oli unelma mikä tahansa. :)
Niille jotka haluu tulla sanomaan, että tuo on syömishäiriö niin onko? Onko syömishäiriön ominaisuus olla itsestään päivä päivältä ylpeämpi ja oppia tykkäämään itsestään kokoajan lisää ja lisää?
Ja heitetään loppuun vielä yksi mietteeni ja jos joku tietää tähän vastauksen niin vastatkoon; Mikä ON normaalia elämistä?
Mun harrastuksena on tavallaan fitness ja siihen kuuluu tarkka ruokavalio sekä tiukka treeni. Ja se on mulle intohimo ja ei, se ei rajota mun elämää. Jonkun toisen elämää voisi rajoittaa, mut ei mun!
Vaikka se ulkopuolisen silmiin vaikuttaa ehkä sairaalta, on se piruvie terveellisempää ja parempaa kropalle kun vaikka suosittu "datiselämä" kera leffamättöjen, vai? Ja mikä tärkeintä; se on toimivinta mulle.
En oikeestaan usko, että on vain yhtä ja ainutta oikeaa tapaa. Kaikille se on yksilöllistä, aivan kuten vaikka pukeutuminen.
Jos annettas vaan kaikkien kukkien kukkia, se ois aika unelmatilanne, vai mitä?:)
