torstai 28. kesäkuuta 2012

Miten VHH-ruokavalio on muuttanut minua n. 1.5 kuukaudessa?

Uskon että tämä aihe saattaa kiinnostaa monia. Senkin takia, että moni kyseistä ruokavaliota karttaa, aivan kuten minäkin tein ennen. Se ei ole ihme, että asiaa pidetään höpöhöpönä, koska niin kauan on syöty leipää, pastaa, perunaa yms. ja vaikka en niitä nykyään nautikkaan, en tosiaankaan väitä että ne epäterveellisiä olisi jos niitä syö kohtuudella ja laatu on oikeaa!

Itselleni hiilarit teki kyllä hallaa, sillä ennen elin hiilarihumussa kokoajan.Aamupala koostui hiilaripommista: puuroa, jugurttia, maitoa ja ehkä vielä leipää jos aamupala oli tuhti. Huh huh! Onhan se totta, että niinkin voi herätä aamulla, mutta itse käytän nykyään itseni herättelyyn aamulenkkiä ja kyllä muuten toimii! Heti aamusta saa myös purattua mahdolliset negatiiviset asiat lenkkipolulla, niin päivästä tulee mitä suuremmalla todennäköiseeydellä hyvä. :)

Muistan vieläkin kun aloitin VHH-ruokavalion. Mulla oli kauheet vieroitusoireet hiilareista. Kädet vapisi, huimasi ja energia oli tipotiessään. Olin äkäinen ja siitä kärsi kaikki. Silti jatkoin vain sinnikkäästi, annoin ruokavaliolle mahdollisuuden. Hulluksi kyllä luulin tulleeni. En tehnyt hetkeen muuta kun nukuin aina kun oli mahdollista. Oli itsestä tyhmää herätä päikkreiltä syömään, mutta aterioiden väliinjättäminen olisi voinut tehdä ikäviä temppuja ja pelkäsin pyörtymistä. Nykyäänkin kyllä pidän kiinni ruoka-ajoistani. :) 3-3.5 tunnin jälkeen mulla nykyään vain on nälkä ja hyvä niin! Ei tarvitse kelloa kokoajan tuijottaa.

Alkuvaikeuksia oli myös tottua tekemään eväät. Niin ja tottua syömään niitä pienempiä annoksia. Nykyään kumpikaan ei ole ongelma. Helsingissäkin kannoin eväät mukana ja istuin syömään vaikka johonkin rappusille kun oli sen aika. Ei mua kiinnosta, jos joku satunainen ihminen kattoo vähän oudoksuen että mitä tuo tossa syö. Ei kaikkie tarvitsekkaan ymmärtää, kaikilla on oma tekniikkansa. :)

Jo noin parin viikon päästä olin jo ihan tottunut ruokavalioon ja päivittäiseen aamulenkkiin. Myös energiataso oli kasvamaan päin ja on edelleen, vaikka toki väsyneitäkin päiviä löytyy ja kuuluukin löytyä. Aloitin elämäntaparemontin siis virallisesti 15.5 ja kesäkuun joskus toisella viikolla aloin sitten lisäämään vähän liikuntaa aamulenkkejän lisäksi ihan kunnolla.3-4 kertaa viikossa ja yleensä kyllä tykkään tehdä nyt lihaskuntoa. Se on aina keväällä/kesällä hinku mulla tehdä lihaskuntoa ja talvisin enempi aerobista.. tiedä sitten syytä miksi. :)

Jos hypätään tähän päivään olen 8,7 kiloa kevämpi ja paljon energisempi sekä tottakai itsevarmempi! Myöskin kaverini sanoi, että ihoni hehkuu ja en ihmettele! En syö pahoja rasvoja ja en sokeria. Juon paljon raikasta vettä joka päivä. Niimpä iho on hikoilusta huolimatta tosi hyvässä kunnossa! Tärkeintä on silti tämä hyvä ja energinen olo kropassa ja jos joku kysyy miten mä jaksan, niin just tän takia! Se on fakta että kroppa voi paremmin kun se saa hyvää ja terveellistä ruokaa sekä säännöllistä liikuntaa ja lisää lihasmassaa!

Enään annan painon pudota max. 6kiloa ja sitten se on ehdoton stoppi. Ainut ongelmakohta mulla on tosiaan enään maha, että jos sen sais jotenkin muuten kun painoa pudottamalla pois niin en painoa pudottaisi, mutten usko että vielä tätä köntsää saa pois pelkällä rasvanpoltolla..

Selluliitista sen verta, että sitä on lähtenyt _tajuttomasti_. Toki sitä on, mutta kun seisoo paikallaan sitä ei enää näy! Selluliitti monesti luokitellaan asteikolla 1,2,3 ja musta tuntuu että asteikko on mennyt 3->2 josta oon super happy!! Mitenkö sellu on sitten lähtenyt? No poistamalla sen aiheuttajaa ruokavaliosta, eli hiilihydraattia, juomalla vettä ja liikkumalla. Eli ne jotka tuskailee sellusta niin hiilareita minimiin, protskua, kasvisia ja vettä paljon sekä liikuntaa niin kyllä muuten onnistuu! Unohtakaa ne ihmegeelit, ei ne auta, kokeiltu on.. :)

Musta tuntuu, että tää oli aik hehkutuspostaus, mutta on niin onnistunut olo kerrankin laihdutusksen suhteen! Enään 1.3kg ja oon mun 5vuotta haluamassani painossa. Wuhuu!!

Ja mitenkö oon varma, että en palaa entiseen? Miten on te onnistujat, tekeekö teidänkään mieli palata entiseen, väsyneeseen elämään, milloin kropan olo ja ulkomuoto on oikeesti ahdistanut teitä joskus jopa itkuun asti. Mä oon päättänyt hyvästellä mun vanhan elämän ja toivon että tekin uskotte siihen. Tiedän, että vaikein on vielä edessä, mutta mä kyllä selviän. Mun kroppa on mun temppelini ja haluan kohdella sitä jatkossakin hyvin. Luopuminen melkein kokonaan vaikka hiilareista on musta pieni hinta siitä, että kropassa on yvä ja energinen olo ja muutenkin näyttää itsestään kauniilta ja voi keimailla joskus salaa peilin edessä ja ajatella "damn girl, sä näytät kyllä aika hyvältä!"

Ihanaa illanjatkoa kaikille ja muistakaa: WE CAN DO IT!

22 kommenttia:

  1. mä oon lähdössä illasta viihteelle ja mun on pitäny olla tää viikko suht normissa ruokavaliossa. Haluisin tästä jo pois, tunnen nälän koko ajan ja toivon ettei se 10kg minkä olen saanut pois, tulisi takas tän viikon aikana. En ikinä aio enää palata tähän elämään, ketokarppaus on parasta mitä koskaan on ollut. Ei nälkää, ei kovin isoja mielitekoja. Ja sitten se painokin tippuu. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sitten viihteelle lähtö haittaa? :) Ite oon kavereiden kanssa viihteellä, juon vettä ja jos ollaan jonkun kaverin luona pidempään, on mulla omat eväät mukana. Kyllähän pari ekaa kertaa tuntui musta ja kavereista oudolta ja hassulta, mutta nyt ollaan kaikki alettu jo tottumaan ja se on ihan normaalia, että mulla on omat eväät ja oon vesiselvä. Ja aina on ihan yhtä hauskaa ja mulla on jopa hauskempaakin esim ilman alkoholia! Rauhassa voi irrotella, kukaan ulkopuolinen ei koskaan voi tietää ootko ottanut alkoholia vai et. ;)

      Ja mitä tarkoitat normaalilla ruokavaliolla?

      Ja VHH-ruokavalio on kyllä aivan loistava, itsekkään en halua alkaa enään väsyneeksi hiilarihiireksi!

      Tsempiä paljon jatkoon!:)

      Poista
  2. hieno juttu, että olet saanut tuollaisen myönteisen asenteen, siitähän painonpudotuksen onnistuminen taitaa olla eniten kiinni :) minullakin on tällä hetkellä samanlainen projekti meneillään. en ole vielä ihan tavoitepainossa, mutta suunta on ainakin oikea ja tuohon uuteen ruokavalioon kun olen jo tottunut, niin ei pahemmin pelota edes repsahtamisen mahdollisuus. kaiken lisäksi olen tämän jutun aikana tutustunut paremmin eri ruoka-aineisiin ja löytänyt niiden joukosta lukuisia terveellisiä herkkuja, joten tämän projektin jälkeen ei ole edes mikään pakko palata herkuttelemaan epäterveellisten sipsien, pizzojen ja limppareitten avulla. mut siis, tsemppiä tuohon oman juttusi loppurutistukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niin, asenne kyllä ratkaisee paljon!! :)

      Tsemppiä tosiaan sinnekkin tosi paljon! ootko jo kuinka hyvin lähestynyt tavotepainoa?:) Noudatatko itekkin VHH-ruokavaliota vai jotain muuta?

      Ja hei, mulle saa kyllä jaella terveellisien herkkujen vinkkejä! :D Nyt ehdottomat lempparit on pähkinät ja siemenet, mutta kunhan painonpudotus lakkaa ja saan vapaammat kädet on mun niin pakko kokeilla mm. proteiinilettuja/pannareita, joihin löytyy vaikka millasia ohjeita! Pitää sitten ettiä paras. Letut kun on se henk.koht. lemppari niin niille jos löytää vastikkeen niin ei ole syytä nyrpistellä enää ikinä! ;)

      Poista
    2. kiitos kovasti ja eiköhän tämä hyvin mene, ainoa mistä en tiedä on että kauanko hommaan menee :)

      olen tehny sellasen pidemmän pudotustavoitteen joka on kaikenkaikkiaan noin 20 kiloa, nyt siitä on lähteny noin 7 kiloa eli vielä on paljon edessä. olen kuitenki ottanu tuohon viiden kilon välietappeja, josko se motivois paremmin :D

      mä en tykkää hirmusesti näiden "muodikkaiden" ruokavalioiden käyttämisestä, mutta olen menny pääasiassa kiloklubi.fi -sivuston neuvojen ja laskelmien mukaan. siellä saa itse valita omat tavoitteet (laihdutus tai painon säilytys), oman aktiivisuustason tai että miten kokenut urheilija on ja sivusto laskee aineenvaihduntaan kuluvat energiakulutukset. sivustolle syötetään sitten omat syömiset ja se laskee sitten automaattisesti että paljonko saa vielä syödä ja mitä pitäisi syödä lisää. minunlaiselle nörtille tuo sivusto on ollu ainakin tosi motivoiva ja edistymisestä piirrettyjä käppyröitä on ollu kiva seurata :D

      tuo sivusto esittää ruuan laadun neljällä eri pallukalla jotka voivat olla kolmea eri väriä. punaisena se kategoria on huonolla jamalla, keltaisena jo kohtalaisena ja vihreänä ollessaan päivän tavoite on täytetty. eka pallukka kuvastaa vihanneksia ja siinä tavoitteena on syödä 600 grammaa kasviksia. toinen pallukka kuvastaa rasvojen ja proteiinin määrää ja laatua. kolmannessa seurataan herkkuja, mutta se on helppo pitää vihreänä kunhan ei vaan koske niihin karkkeihin, limppareihin ja muihin. neljännessä pallukassa seurataan kuitujen määrää.

      mun ruokailut noudattavat aikalailla siis sellaista linjaa, että syön päivän aikana kurkkua, ananasta tai muita "rehuja" tuon 600, gramman verran, puuroa tai näkkäreitä sen verran, että 25 gramman vaadittu kuitumäärä täyttyy. loput päivän ruokailut olen koittanu täyttää proteiinipitoisilla jutuilla (esim. tonnikala) tai rasvalla (maapähkinöillä tai näkkileipien päälle isot nokareet oivariinia) ja toki vettä olisi tarkoitus juoda paljon jos vaan aina muistaisi. olen jättäny kokonaan pois kaikki karkit, suklaat, limpparit ja alkoholin.

      kyselit niistä herkuista, niin olen mutustellu siis niitä maapähkinöitä etenki jos on huomannu tuolta sivustolta, että päivittäinen rasvamäärä on jäänyt vajaaksi. tuon lisäksi suurta herkkua on porkkanat, joita olen dippaillut kermaviilidippikastikkeessa :D olen pitänyt kermaviiliä aiemmin hirmu epäterveellisenä, mutta ei siinä näköjään olekkaan kuin noin 170 kcal purkissa joten olen antanut luvan itselleni herkutella edes tuollaisella :)

      oho tämä kirjoitelma on venähtänyt hieman, pahoittelut siitä. mut pitääpä itekki tutustua tuohon proteiinilettujuttuun kun olen ainaki letuista tykänny kovasti... kiitti vinkistä :)

      Poista
    3. Ihanan pitkä kommentti, ei sellaisia saa pahoitella, kun aika harvinaista herkkua ovat. ;)

      Ja tosi hyvinhän sullakin on lähtenyt paino putoamaan! :) 20 kiloa on kyllä hurjasti! Pienenä vinkkinä annan sen, ettei ikinä sitten oikein ole tyytyväinen kyseiseen tavoitteeseen. Aina haluaa parempaa. Mullakin oli 10 kiloa tavoitteena puottaa, mutta olen sen 15 kiloon nostanut ja psyykkaan kyllä itseni siihen, että se on ehdoton maksimi!

      Kiloklubia itsekkin olen testannut aikoinani, mutta olin jotenkin niin laiska täyttämään sitä, että se vähän jäi. :( Mutta kätevä se oli ja vanha PTni suositteli sitä minulle silloin aikoinaan. :) Mutta kyllä varmasti toimii kyseinen sivusto, jos jaksaa sitä ahkerasti päivitellä!

      Vinkkinä vedenjuontiin on se, että kannattaa vaikka joka aterian alussa juoda 2dl ja aterian jälkeen 2dl vettä. Jos syöt n. 3h välein, niinkuin pitäisi niin saat kivasti vettä päivän aikana. :)

      Okei ja aika samanlaisia herkkuja sulla kun mullakin, tosin juureksia en syö tällähetkellä enkä hedelmiä, mutta enköhän niihinkin palaa ja on kyllä varmasti sitten harvinaista herkkua! Tosin esim porkkanaa oon nyt paristi syönyt, muttei se kovin herkkua ole. :( Pähkinöitä taas rakastan, mutta niitä onkin onneksi joka päivä aamupalalla. :)

      Ja kokeile ihmeessä protskulettuja ja tuu sitten sanomaan, kannattaako munkin kokeilla kun taas saan syödä vähän vapaammin!:)

      Poista
    4. kiva että tykkäsit :) mulla vähä ajatukset aina karkaa ni sitte sitä juttua tulee ja ei viiti lopettaa kirjoittamista kesken. no pahoittelut edes siitä että nyt kesti vastaaminen näin kauan.

      joo on tuo 20 kiloa melko paljon, sen jälkee olenkin sitten sellanen riisikeppi että tuuli nakkelee ympäriinsä. en meinaa jäädä kuitenkaa siihen vaa aikomus olisi alkaa sitten bodailemaan sen verran että paino siinä pakostikki nousee mutta tällä kertaa se olisi sitten jotain kiinteämpää :)

      mulla toimii se kiloklubi hyvin... haluan nähdä ne edistymiset hienoina käppyröinä ni olen täytelly niitä tietoja niin tarkkaan kuin vaan mahdollista ja sitten on hirmuiset stressit jos ei olekkaa mahdollisuutta mittailla tarkkaan niitä arvoja :D mut siis kun olen noudattanut tarkkaan niitä KK:n arvoja ja laskuja, niin ei ole tullut mahdollisuutta repsahtaa antamalla itselle ylimääräisiä lupia syödä herkkuja :D

      okei täytyykin koittaa tuota vesineuvoasi. vesi on kuitenki suhteellisen hyvänmakuista jos mausta nyt voi puhua ja ehkäpä tuollaset juomismäärät auttavat jo siinä täyden olon saavuttamisessakin. pakko myöntää että minun ne rehutkin ovat tosi yksipuolisia... rouskuttelen vaa yhdenlaisia juttuja kerralla kunnes kyllästyn niiden makuun ja sitte vaihdan vaa muihin. esimerkiksi tällä hetkellä menee monta kokonaista kurkkua päivässä :)

      Poista
    5. No niimpä, eihän sitä kannata lopettaa kirjottamista jos juttua tulee. Ite kirjoitan blogiani samalla periaatteella. Tämäkin postas tuli vaan suoraa, en enempiä miettinyt, tarkistin lopussa vain ettei ole kirjotusvirheitä yms. :p

      Ja haha, voi ei, riisikeppi :D Mutta joo, toimii kyllä varmasti tuo menetelmä. :) itse en ihan riisikepiksi pyri, oon sitä mieltä että naisella pitää olla jotakin mistä ottaa kiinni, jokaisessa elämänvaiheessa. :D

      Ja itekkin voisin jossain vaiheessa sitten ehkä kiloklubia taas koklata, jos motivaationpuute iskee. Mutta siis toivotaan ettei mun sitä tarvi alkaa käyttämään, hah :D Ja kalorien yms lasku tuottaisi vain lisää stressiä mulle pian, mikä ei ole hyvä. Nyt en oikeestaan ajattele koko laihtumista, joka on aika vapauttavaa!

      Ja kannattaa tosiaan koittaa. :) Varsinkin nyt kesäaikaan kun ulkona on noin kuuma! Mulla meneekin normaalia enempi vettä ja se on ihan fine.

      Rohkeesti sitten kanssa vaan rehuja laajentamaan!;) Nyt kesäisin varsinkin kasvikset on niin hyviä! Mites tykkäätkö retiisistä? Mullakin on aika perus salaatti-tomaatti-kurkku-paprika-mössö, mutta kun sinne laitto retiisiä niin tuli kivaa vivahdetta! Itekkin oon kyllä kurkkufani, pakko myöntää, mutta koska syön muitakin kasviksia niin kurkku kestää hyvällä tuurilla 3päivää. :D Tosin minikurkkuihin en kaupassa edes koske. Etsin aina riittosimman. :D

      Poista
  3. Mitä tarkoitat kun sanot että et syö pahoja rasvoja, eli mitä ne pahat rasvat on mielestäsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oisi voinut laittaa kovaa rasvaa, niin olisi ollut helpommin ymmärrettävissä, hups.. :) Eli en käytä voita ja en esim syö pekonia yms.

      Poista
    2. Tämän mainitsin ihan sen takia, koska tiedän että jotkut jotka karppaa, niin syö juurikin kovaa rasvaa. Minultakaan se tuskin olisi ehdoton ei, mutten halua sitä tietoisesti syödä ja jos syön niin todella harvoin. Kyseinen ajattelutapa on tullut jo ihan penikasta asti. :) Sen takia en myöskään sano että karppaan, vaan noudatan VHH-ruokavaliota.:)

      Poista
    3. Kannattais varmaan Mokkis perehtyä asiaan paremmin. :)

      Poista
    4. Mutta esim. voithan säkin perehdyttää mua asiaan, vai?:)

      Poista
    5. Sen sijaan, että auot päätäsi veemäisesti, kannattaisi perustella kommenttiasi paremmin, Tinpe. :)

      Poista
    6. Mitäs veemäistä tossa oli? Katotaan huomenna niitä perusteluja sit.

      Poista
    7. Tinpe: Se, että jättää vain kommentin "kannattais perehtyä paremmin" ilman turhempia perusteluita, on veemäistä. Jos tarkoituksena on jättää rakentavaa palautetta, niin tuo ei sitä ole, vaan se on lähinnä turha töksäytys, jonka olisi voinut jättää lähettämättä.

      Fiksumpaa olisi ollut havainnollistaa hiukan, että missä Mokkis on sun mielestä käsittänyt väärin. Jos sä voit kyseenalaistaa Mokkiksen tietämyksen heittämällä tollaisen kommentin, niin luulisi sun pystyvän myös korjaamaan Mokkista siinä, missä se on väärässä.

      Poista
    8. Normaali rasvoja kuten voit yms. ei kannata pelätä, ne on terveellisimpiä kuin monet margariinit saatikka sitten jotkut kevyet kasvisrasvasekoitteet. Eli voi ei ole todellakaan pahaa rasvaa! :) Tsemppiä kuitenkin!

      Poista
    9. Jep, tuostakin on ollut kyllä paljo keskusteluja. Miksei vain voisi olla yksi mielipide asiantuntijoillakin, arhh! :D
      Tällähetkellä ainoat rasvat mitä lisään on vain oliiviöljy ja jos ei ole oliiviöljyä niin rypsiöljy, niillä pärjää onneksi jo pitkälle. :)

      Poista
  4. normaali ruokavalio eli semmonen mitä ennen söin :D eli ei niin vähä hiilihydraattinen. oon syönyt nyt tummaa riisiä ja pastaa, jopa jonkun verran leipääkin. onneks en oo kuitenkaan samallatavalla syönyt niinkuin ennen, sentää joku järki ollu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa okei. :) No mut sehän on hyvä huomata sitten ite, ettei ne hiilarit oikeesti sopinukkaa itelle? Luulis antavan motivaatiota jatkaa uutta ruokavaliota? :)

      Poista
  5. Tinpe, ootko vähän tyhmä?

    VastaaPoista