Tahtojen todellista taistoa

Turhautuminen, äkäisyys ja malttamattomuus kuvaa mun paria viimepäivää tosi tosi hyvin.

Tänään mun projekti on kestänyt tasan päivää vaille kuukauden ja tähän asti on paahdettu loistavasti. Mutta pikkuhiljaa alkaa "arki" astua kuvaan ja hommasta tuleekin yllättävän paljon vaikeampaa ja raskaampaa henkisesti. Mieliteot on huutanu mulle jo pari päivää että luovuta, mutta jollakin kummansyyllä oon jatkanu eteenpäin.

No mitäkö mulla muka tekee niin kamalasti mieli? Lettuja, vohveleita, karkkeja, PEHMISTÄ, suklaata, tavallista jäätelöä, sorbettia, uusia perunoita, pullaa.. tuskin enempää tarvitsee jatkaa? :D

Nykyään on arkipäivää mulle kuulla että "wou sä oot kuihtunut!"  "mitä sä enään laihdutat?" "oho kun oot timmi!!" yms. joten eikö ookkin kumma, että mieliteot silti puskee? (Ja ennenkuin joku ano hyökkää huutelemaan että "etsä vielä mikää timmi oo, onko noussu kusi päähä" niin tiedän etten ole, mutta kaverini vertaavat entiseen. :) Itse haluan vielä paljon pienemmäksi niin että olen oikeasti timm myös teidän anojenkin mielestä haha ;)!!

Mulle herkkulakko 1kk on ollut aika easy, mutta kun peruna, puuro ja leipä sekä einesruuat otetaan pois (mikään muu mm. pasta/riisi ei tuota ongelmaa) niin tämä ämmä on hukassa.

Mun mieliteot voi tosin johtua siitäkin, että ennen palkitsin laihtumistani huomaamatta herkuttelemalla, milloin sain kilot aikalailla takaisin. Tai jotenkin ehkä kyllästyin siihen "terveysfriikkeilyyn", niinkun nytkin kyllästyttää.
Ois tosi huippua, jos voisin mätätä vaikka marjoja niin paljon kun sielu sietää, mutta ei niin ei. Niimpä turvautuminen niihinkään ei tällähetkellä ole suotavaa.

Vesku sano, että pepsi max on pahimmalla hetkellä sallittua ja ajattelin käyttää sen oljenkorren tänään. Mua nimittäin oikein itkettää kun on hermo niin kireellä ja  kaikenlisäks tuo mun mies rukka joutuu kuuntelemaan mun valituksia. Niimpä tälle on saatava stoppi ja uskonen että pepsi max jäillä on nyt enemmän kun tarpeen!!

Nyt mä huokaan syvään, itken pian itkut ja sitten valmistaudun satamayöhön ja mun ihanaiseen pepsi maxiin! Tänään on myös ruokana savulohisalaattia, joten ei se elämä niin synkkää ole, vai?

Jatkan taistelua ja te siellä ruudun takana jotka taistelette myös niin tsemiä! Ja niille, jotka ihmettelee miten mä pystyn tähän niin voin kertoa että ei tämä helppoa oo. Olo on kun yllytyshullulla, mutta jokupäivä, kun aivot ja kroppa on kunnolla tottunut terveellisempään elämään, mä olen vielä onnistuja ja niin ootte muuten tekin!!

Nyt ihanaa päivänjatkoa kaikille! Vinkkejä saa jaella, miten te saatte makeanhimon/perunaleipähimon selätettyä!