perjantai 11. toukokuuta 2012

Fiiliksiä ja tuntemuksia nykyisestä ruokavaliosta

Iltoja! Mitenkäs siellä on perjantai mennyt? :) Mä olen kävässyt koulussa ja sitten leiponut mokkapaloja, piimäkakun ja vielä muffinsit edessä! Tiukkaa on ollut leipominen, kun kippoja ei ole saanut nuolla puhtaaksi! :D Huomenna siis hyvästelen teini-iän ja silloin saa mässätä. Ehdin tehdä vieläpä paheeni oikeasti teininä, koska täytän 20 vuotta ylihuomenna sunnuntaina klo 18 aikaan. :)

Mutta sitten asiaan, eli tähän ruokavalioon, mitä mä dieetiks kutsun, koska koko loppu elämäähän en näin tiukasti elä.
Väsymys on alkanut lähtemään kivasti, kun eilen vielä tuntui, ettei jaksa ja toissapäivänä paikat vapisi aina ruokataukojen (3h) väleillä! En kyllä tiedä sitten, onko kyse vaan siitä, että kroppa haluaa hiilareita. Ainakin tänään nälkä yltyi kovaksi kun leipo siinä, ois tehny iha vähä vaa mieli maistaa! ;D Mutta sitten tein jotakin muuta ja nälkä jo unohtui! Se siis tuskin oli nälkää, vaan mielitekoa enempi.

Mua vähän pelottaa, että mun tukipilarit kaatuu, lähinnä siksi, koska kaikki pitää tätä ruokavalion noudattamista hulluutena :D Siihen mä kyllä vaan letkautan, että eihän mulla oo ees vielä aamuhiki messissä ohjelmassa. Oon tosiaan edellee nii nuhanenä, että en oo uskaltanu nostaa sykkeitä kunnolla ja ulkona sataa, niin eipä sielläkää oo tullu käytyä. + tietysti kun kävelin juoksumatolla 40min nii mun kantapäät aukes ja ne on ollu karseen kipeet ja huomenna yritän koroilla kävellä, yeees! Niin mun tuuria :D

Ihanin asia, mikä tsemppaa mua jatkamaan, on se, että ei enää turvota!! Hitsi ois pitäny vaa iha heti alussa ottaa kuvat, huomaisin varmaa nyt jo eron, haha! Kuvat ajattelin tosiaan ottaa nyt oikeesti vaikka la/su, että ne tulee otettua. Ehkäpä mä ne tosiaan sitten joskus tänne julkaisen... :)

Nyt mä alan valmistumaan salkkareihin ja sitten tekemään oikein superduper suklaisia muffinejä, MITÄ MÄ SYÖN HUOMENNA!! hah, adios ja ihanat viikonloput! <3

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä uuteen ruokavalioon, sitten kun totut siihen ja upeaan oloon, niin se ei jääkään vaan dieetiks vaan elämäntavaks ;) Silti toki juhlissa saa herkutella (kuhan ei juhli joka päivä :D)! :) Ihanaa synttäriä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, uskon että tsemppiä tarvii huonoina päivinä ;D Onneks niitä ei oo vielä ollu! Ja tän tapanen ruokavalio varmaa jää joo, mut maidon juonti ja esim ruisleipä ois varmaa ihan ok palauttaa ruokavalioon.. ehkä! Sen näkee tosiaan sitten. ;) Ja jep, seuraavan kerran sitten juhliikin.. jaa-a en tiiä, tuskin kesän aikana.. :) Ja kiitos paljon! :)<3

      Poista
  2. Tosi hulluutta joo :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä!:D Onhan se, jos vertaa entisee, millon kyllä söin joku 2 kertaa enempi.. ainaki :D Siks se paino varmaaa ei tippunukkaa heh ;D

      Poista
  3. Lasentaako sulla leivän pois jättö turvotusta? Mulla päinvastoin sen jätön jälkeen maha ei toimi enää kuten pitäs (vaikka kuitua pitäskin tulla kasviksista tarpeeksi) ja nyt olo on kamala, kuin ilmapallolla :( Millon tää menee ohi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen kerran kun kokeilin vähähiilihydraattista ruokavaliota, niin mullakaan ei maha toiminut. Huomasin kuitenkin pari virhettä mitä tein: söin liian harvoin, kun nyt syön 2,5-3,5h välein ja ennen ei joka aterialla ollut tarpeeksi proteiinia, kun taasen nyt saan sitäkin n. 10-20g/ateria, joka pitää aineenvaihdunnan yllä. Myöskin vettä juon väh. 2 lasia/ateria ja sitten tietysti janoon ja treenatessa. Toivottavasti näistä on apua!:) Kasviksia tosiaan ite syön aamulla, päivällisellä ja lounaalla. Välipaloilla on marjoja proteiiniannoksen lisäksi. :) Myöskin kannattaa kiinnittää huomiota, ettei syö huonoja rasvoja, se on monen moka. Itse suosin oliiviöljyä ja rypsiöljyä. :)

      Poista
  4. Kiitos! :) Luuletko, että 1-2 rkl leseitä/päivä voisi toimia tehosteena näin alkuun, vaikka hiilaria vähennänkin? 50g/100g ravintokuitua eli pitäs tulla melkein suoraan läpi. Protskuakin enemmän kuin sitä itse hiilaria.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon karpannu vasta niin vähän, yli viikon, etten osaa sanoa. Suosittelen että otat yhteyttä ammattlaiseen, he osaavat parhaiten neuvoa. :) Myöskin on olemassa monenlaisia keskustelufoorumeja, missä karppaajat neuvoo toisiaan, niin sinne vain kysymystä menemään?:) Koska riippuu niin paljon, paljonko hiilaria haluaa syödä, eli millä "tasolla" karppaa.

      Poista