STOP!

14.5.2012 asti ollaan porhallettu aika lujaa ja saatu uskomattomia tuloksia. Luulin että jatkan porhallusta ainakin jouluun, milloin aletaan hölläämään.

Kuitenkin yksityiselämässäni on sattunut suuria muutoksia (mm. asun äitillä nykyään, pitkää blogiani lukeneet saattaa päätellä tästä jotain.) Elämähän jatkuu, mutta jos henkinen puoli on ihan murtunut, heijastuu se fyysiseenkin kuntoon.

Nyt siis iskin jarrut pohjaan melkein viikko sitten. Mitenkö paljon jarruja? Paljon.

Aamutreenit pois, ruokavaaka kaappiin, ruoka-ajat ei oo niin nöpösnnuukaa eikä se mitä syö. Sillon treenataan kun huvittaa. Mm. viimeviikon keskiviikosta olen käynyt vain kevyellä kävelylenkillä (snnuntaina), eilen 30' zumbassa sekä 30' venyssä ja vasta tänään on pumppi. Sitten olisikin hyvä jo antaa kropan levätä. Onhan se henkisesti aika outoa ja fyysisestikkin kun ennen ollut lujaa treeniä ja puhdastakin puhtaampaa ruokavaliota.

Mistä sitten tiesin, että pian menee yli? Tai että meni jo? Huimausta, oksetusta, poissaolevuutta sekä väsymystä. Ajatukset pyöri treenin ja ruokavalion ympärillä, sillä niihin oli helppo paeta.

Onneksi totesin parin ihanan ystävän ja siskojen avulla missä mennään. Että nyt sanotaan STOP.

Veskullekkin asiasta kerroin ja hyvin olin oloni piilottanut. Ja niinhän mä oonkin yleensä niin superhymyilevä, että tais herrasta tuntua oudolle, kun en eilen hymyillytkään kokoaikaa kun pidettiin sitten pieni miittingi.

Sain Veskulta huippuohjeita ja mm. aamutreenitkin tavallaan pysyy, mutta ne on nyt henkisiä. Aamuaerobista/treeniä ei tehdä vaikka huvittaisi. Na-aa. Sovittiin myös, että mennään nyt päivä kerrallaan ja jos nyt tämä lokakuu ainakin ihan sen ehdoilla mitä kroppa haluaa. Vesku sanoi myös, että voin soittaa/laittaa viestiä jos siltä tuntuu. Siinä vaiheessa mun ois tehnyt mieli itkeä, olin niin helpottunut tietäessäni, että hän on niin hyvin mun tukena. Ja tajutessani että ei, hän ei ollut yhtään pettynyt, vaikka niin pelkäsin. Herra vain oli tsemppaava ja sanoi että olen yksi niistä ihmisistä, joiden takia maailma pyörii. Oli ihana siis saada tsemppiä, kun on ihan loppu. Nähdä toivoa!

Myöskin 80% vapaa-ajasta mun pitää tehdä muuta kun treenata tai miettiä muuten mun projektia. 20% jää siis sille ja jos joku pumppituntikin kestää 55min on se aika paljon!

Tulokset ei kärsi (vaikka armoton pöhötys antaakin väärin ymmärtää, se pitää vain muistaa ohimeneväksi oireeksi!) Mä oon edennyt hienosti. Sekin jo kertoo, että haluan silti elää terveellisesti. En alkaa rellestämään suklaalla ja läträämään alkoholilla! :D Tosin viime viikon sunnuntaina söin mustikkapiirakkaa, vanililijajäätelöä, suklaata ja suklaakakkua. Ja oliko se sen arvosta? Mun mielestä oli, vaikka alkokin vähän vatsaan koskemaan. ;) Se oli varsinaista makunautintoa!

Mietin kauan miten tämän muotoilisin teille, koska kaikkea en halua avomesti kertoa. Mutta tiedän, että jotkut pitävät suoritustani tavoitteenaan. Älkää lähtekö tekemään sitä yksin. Muutokseni oli huima, nopea ja uskomaton, mutta kuten huomaatte; ei todellakaan riskitön.

Ja toki projektini jatkuu! Nyt keskitytään vain henkiseen. Kyllä mä vielä ennen kesää ehdin ihan hyvin omiin fyysisiinkin tuloksiin, vaikka nyt jarrutellaankin sen asian saralla!

Mutta mä en IKINÄ pääse mun tavoitteeseen, jos henkinenpuoli ei oo kunnossa. Silloin mikään ei riitä.

Nyt mun joulukunto tulee olemaan se, että olen sellainen kun nyt ja peiliin katsoessa voin aina todeta "wau!"

Ymmärrätte varmasti, että koska tämä blogini koskee hyvin paljon liikuntaa ja syömisiä, tulee täällä olemaan myös hiljaiseloa, mutta toivottavasti ymmärrätte. Toki mulle on tulossa mm. Tallinnanmatka tuossa 15-16.10 ja ajattelin siitä kirjoittaa tänne! En tiedä, pidättekö ajatuksesta, mutta mun blogi, mun säännöt! Ja on hyvä näyttää myös itselleen tänne että elämässä on muutakin kun treeni ja ruokavalio.


Mulla olisi niin paljon kerrottavaa, mutta eiköhän kaikki ajankanssa tule teille selville. Nyt mä vaan relaan ja nautin elämästä! Eilenkin ostin välipalaksi rahkan sijaan pari klementtiiniä ja päärynän ja musta tuli niin niiiin onnellinen. Mun kroppa kiitti syvään ja alitajunta loukkaantui, mutta kyllä mä vielä alitajunnankin saan yhteisymmärrykseen kropan mielipiteiden kanssa!

Muistetaan kuunnella kroppaa sekä sitä mieltä/järjenääneä ja nauttia elämästä! Niin mä ainakin alan nyt taas opettelemaan ja olen jo kovassa vauhdissa. Onneksi opin laihtuessani sen, että kun kerta pystyin siihen, niin pystyn mihin vain tahansa!


Elämä jatkuu ja olen pian voimissain. Mutta se on ok että nyt väsyttää ja on hukassa, se pitää hyväksyä. Mutta muistaa, että suunta on vain ylöspäin ja ettei koskaan ole yksin!

Ihanaa loppuviikkoa/loppukuukautta kaikille! Palailen kirjoittamaan kun siltä tuntuu, kommentteihin pyrin vastaamaan kyllä nopeasti, mutta neuvoja en nyt jakele ja kainto pyyntöni olisi teille, ettette tekään kyselisi multa mitään neuvoja nyt.

Mun ainut neuvo teille on loppukuuksi: Nauttikaa elämästä ja kuunntelkaa oikeasti sitä kroppaa. Se tietää parhaiten teidät!

Ps. Mulla on muuten torstaina työhaastattelu ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa ja haluan niin saada sieltä töitä! Se ois ihana sekä mieluinen duunipaikka ja varmasti auttais mua nousemaan korkealle ennätysvauhtia!