keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kissa pöydälle naistenvaivoista!

Tässä vaiheessa jäpikät voi jäädä odottamaan seuraavaa postausta, tämä aihe kun teitä tuskin kiinnostaa!

No nyt turahti, marjapäivistä,rättipäivistä,viikon valeraskausajasta, menkoista, juoksuista eli kuukautisista! Niinhän se menee, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja saa kertoa omia lempinimiään jos niitä on.Tykkään käyttää vähän epävirallisempia nimityksiä kyseisestä ajasta, kerran kuussa. ;)

Mutta aihehan on vakava ja tärkeä. Mietin pari päivää ja eilen pitkälle yöhön, voinko kirjoittaa aiheesta. Mutta nämä on taas aiheita, joista ei puhuta. Aivan sama kun ei puhuta SHn ja fitnessvillityksen surullisesta kombosta joka yleistyy. Mutta mä haluan nostaa nämä aiheen esille ja koska mulla on omakohtasia kokemuksia haluan tän tehdä. Ja nii nämä on sitten amatöörin mietintöjä ja pohdiskeluja!

Voi olla, että joku pitää mua idioottina, kun kerron niin suoraan. Ehkä olenkin, sillä kirjotan omilla kasvoilla nettiin tälläistä, mutta minusta se on se ja sama mitä muut ajattelee, jos saan jonkun lukijan aivoissa napsahtamaan. Oli kyse sitten siitä kun treenaus menee yli tai siitä että hän tajuaa pystyvänsä muuttumaan ja ettei mikään ole lopullista,paitsi kuolema jos sekään!

Tänään nostetaan siis kissa pöydälle aiheesta menkat. Niin luonnollinen, itsestäänselvä ja ärsyttävä asia. Tai niin se oli mulle monta vuotta, kunnes tuli n. 10kk tauko.

Tosin, mulla ei jäänyt kokonaan pois, mutta tiputtelin 2vko kuukaudesta! Kelatkaa mikä tampooni/rättisota!! Ei kiva. Lisäksi jouduin stressaamaan sitä, olenko kenties raskaana, koska alkuraskauteen voi kuulua juurikin tuommoista tiputtelua jos varsinaisia menkkoja ei tule.

Mikä tähän oli syynä? Voisin veikata

1. VHH ruokavalio. E-pillereitä ei ole suunniteltu VHH-ruokavalioon, mitä netistä luin. Monella oli mennyt sekaisin. Luomuilla sen sijaan oli tullut tasaiset. Tämän luin karppaajien foorumilta ja oli helpottavaa tietää yksi syy. Mutta entä kun ne ei tasaantuneet, vaikka hiilaria lisättiin?

2. Raju painonpudotus. Tottakai, jos laihdutan 15kiloa 4kuukaudessa ja siitä yli 10 kiloa on mittauksien mukaan rasvaa, on kropalla kova työ tottua uuteen ja saada kaikki rullaamaan taas sen mukaan!

3. Liian vähän ruokaa ja liian rankkaa treeniä.Tämä me ollaan opittu jo koulussa. Liian vähällä ruualla ei pärjää.

10 kuukautta on pitkä aika. On ihan normaalia se, että joskus menkat on myöhässä tai joskus skippaa yhden kuukauden (tähän yleinen syy on tuttu vihollisemme stressi.) Mutta naiset rakkaat; huolestuminen on aina aiheellista, jos menkat loppuvat tai epäsäännöllistyvät, vaikka olisi ennen olleet säännölliset. Jos et itse saa niitä tasaantumaan, käänny lääkärin puoleen.

Mites mulla nykyään? Nyt on 3kk Matin valmennuksessa pärähtänyt käyntiin ja viimekerralla oltiin ilosia, että mulla oli nestepöhö päällä ja menkat tulossa ajallaan jo toista kuukautta putkeen! Se kertoo siis siitä, ettei mitään korjaamattomissa olevaa ole tapahtunut! :)

Onhan naistenvaivat KAMALIA! Nyt sen vasta kunnolla tajuaa, kun 10kk oikeestaan ollut mitään kipuja/turovtuksia/mielitekoja. Mut nyt.. ne kaikki on palannut ja rajumpina kuin koskaan! Hyvänä esimerkkinä; ennen tuli kilo nesettä, nyt 1.5kiloa.. HUH melkonen kurvileidi oon atm.. eli menkkakilot ja menkkailot ;)
Matti kyllä sano, että tasaantuu varmaan jatkossa, mutta nyt kroppa vaan reagoi näin kun alkaa taas toimimaan oikein.

Oikeanlainen ravinto on siis se avain liitettynä riittävään lepoon ja stressittömyyteen. Mulla Matin valmennukseen mentäessä ruokamäärät nousi ja kalorimäärää en tiedä, mutta kaloreita eli RUOKAA lisättiin rutkasti. (Matilta oli ihana pointti maanantaina; mitä sä sillä kaloritiedolla teet? Syöt RUOKAA et kaloreita.) Lisäksi treenimäärää pienennettiin tunimääräisesti (tosin treeni koveni) ja sain palautukseen kunnon palkkarit yms. :)

Lisäksi toki vaihdoin e-pillerit, vaikka ne oli ollut mulla 2-3vuotta sama. Joskus ne vaan alkaa sitten tuottamaan esim menkkojen epäsäännöllisyyttä.

Nyt siis kaikki on hyvin. Ja osaa arvostaa sitä, että menkat tulee oikein. Se on todella helpottavaa! Jotkut sanoo, että 10kk on lyhyt aika ettei menkkoja tule tai ne on epäsäännölliset,mutta musta 2 kuukauttakin on liikaa!! Se kertoo, ettei kaikki ole kropassa hyvin. Siksi meidän naisten on helpompi seurata tilannetta kuin miesten.Ja jos joku mies nyt luki tän postauksen tai teillä muilla naisilla on tietotaitoa, niin mistä  miehet huomaa, että saattanut joku asia nyt mennä pieleen?

Mitä mieltä muuten ootte näistä näin avoimista sekä "näistä ei puhuta"-postauksista?Good or bad?Ja onko  teillä kokemuksia siitä, ettei kroppa toimi niinkuin pitäisi? Miten saitte sen toimimaan vai saitteko? Ois kiva jakaa kokemuksia ja jos niitä ei halua kommenttiboksiin laittaa niin kilot-kuriin@hotmail.com on mun blogin s-posti ja mieluusti kuuntelen ja tarvittaessa(jos osaan) jelppaan. :)

Mä nyt jatkan sairastelua (voi kyllä..) ettäoon huomenna taas super terässä. ;) Onneks on kevyt vko niin treenit ei sinällään kärsi. :)

34 kommenttia:

  1. Mun mielestä on tosi hyvä kirjoittaa aiheista, joista ei monet julkisesti uskallakkaan puhua! Menkatkin on niin normaali asia, ja vaikuttaa naisten elämään (ja sitä myöten voi vaikuttaa myös syömiseen ja treenaamiseen), joten saa ja pitää tästäkin puhua.
    Muista kuitenkin, että jokainen on yksilö. Mulla on alusta lähtien (eli ~10 vuoden ajan) menkat tullu ehkä 3-4kk välein. Joskus oli 7kk väliä. Joskus tuli pari kertaa jopa kuukauden välein. Jossain vaiheessa olin tästä huolissani ja menin valittamaan lääkärille, joka tutkittuaan totes että oon täysin terve likka ja mun kroppa vaan toimii näin, ei siis syytä huoleen. Ja ite nautin siitä, ettei tarvi katella niitä menkkoja ku sen 4 kertaa vuodessa, joten voi tilanne olla näinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella mielenkiintoisesta kommentista, Heli! En ookkaa koskaan kuullu tommosesta, joten tosi hyvä kun valaisit ja teit musta astetta viisaamman taas!

      Onko sulla sit jotain keinoja millä huomaat jos menee yli? Ja satuitko kysymään lääkäriltä kuinka yleistä toi on? Tää on oikeesti mielenkiintoista!

      Poista
    2. En kyllä kysyny kuinka yleistä tää on. Ite kuitenki suosittelisin jokaista menemään lääkäriin, jos menkat on tosi epäsäännölliset tai tulee tosi harvoin. Sille kun voi olla jokin syykin, joka olis hyvä korjata. Mutta mun tapauksessa ei löytyny mitään syytä ja terveys on kunnossa, joten antaa menkkojen tulla millon huvittaa :D Koitan pitää aina mielessä millon on viimeks tullu, ja yleinen ohje on, että lääkäriin pitää mennä jos ei oo puoleen vuoteen ollu menkkoja. Mut tämmöstä tää on, yksilöllisyys pätee joka asiassa :)

      Poista
    3. Niinhän se kannattaa tutkituttaa jos on todella epäsäännölliset. Mutta oikeesti tosi kiva, että tulit omat kokemukset kertomaan! En nimittäin oikeesti oo moisesta aiemmin kuullut. Ja tämä juurikin kertoo siitä, miten ollaan niin yksilöitä. :) Siinä mulla onkin vähän kehittämisen varaa postausten teossa, ettei niin helposti kirjottaisi "yleisesti ottaen" tekniikkaa käyttäen.

      Poista
  2. Hyvä vaan että joku rohkenee jutella ''tabuista''.
    Mulla ei oo tullu menkkoja kolmeen vuoteen melkeinpä, mutta mäpä syön joka päivä minipillereitä, jotka lopettaa hormoonitoiminnan. Toimii mulla, koska oli niin kivuliaita, että saatoin pyörtyä, oksennella ja maata tunteja vessassa (koska lattialämmitys).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainii minipillerit, nekin on olemassa! Damn..voiskohan mun unohduksen laittaa flunssan piikkiin?

      Ja sulla on kyllä ollu tosi kivuliaat ja ikävät menkat! Mä selviän buranan voimalla. haha ja ihana toi lattialämmitys kommentti :D <3

      Onko sulla sit jotain mistä huomaat, että jos menee yli (jos sulla on joskus menny?) tai vastaavasti jollain sun kaverilla?

      Minipillereistä kun en osaa sanoa että pitääkö ne silti säännöllisinä vaikka hormoonitoiminta on sekaisin..mitä luulet?

      Poista
    2. Millä tavalla menee yli siis?

      Poista
    3. No esim mulla ja mun parilla kaverilla menny vaikka niin et liikaa treenii ja liian vähän ravintoa nii alkanu ne menkat heittelee/jäänyt pois! ja kaikki käyttäny e-pillereitä tai ollu luomuja. Kukaa siis minipillereitä käyttäny meistä.

      Poista
    4. Ja en nyt tarkoita, että sulla olis menny yli. Mutta tiedätkö jotain tapausta joka käyttäisi minipillereitä ja olisi mennyt yli ja huomasi sen jostain? Seki on nii yksilöllistä et kuinka nopeesti kroppa reagoi mihinkin. Toki voihan olla just että joku on paljon puottanu painoa lyhyessä ajassa ja hormonit vähän sit heittelee.

      Poista
    5. Hmm. Vaikea sanoa, kun minipillereis menkat jää kokonaan pois. Mulla tuli henk koht. viimekeväänä ylikunto. Mutta sen oireet tunnistin muutoin. Mutta olin todella äreä ja väsyny kokoajan, ruoka ei maistunu ym. Johtui myös syömishäiriöstä. En tiiä sitten että miten sen vois huomata minipillereiden käyttäjällä jos menee yli :/

      Poista
    6. Okei. No mutta tosi hyvä, että tajusit asian muista oireista. :)

      Poista
  3. Heippa! Luen blogiasi mielenkiinnolla nykyisin. Olen sitä mieltä, että kaikista aiheista saa kirjoittaa ja toisekseen, enemmän lukijoita, jos uskaltaa puhua asioista, joista muut ei puhu. Esim. Mona ('s daily style) kirjoitti e-pillerihormonien vaikutuksesta kroppaan, se tuli ensimmäisenmä mieleen tästä kirjoituksestasi. Hyvä puhua ääneen, sillä varmasti on monella naisella saman tyylin ongelmat.

    Löysin blogisi kuntoportin blogien joukosta ehkä vuosi sitten ja sittemmin se on niistä ainoa, jonka lukemista olen jatkanut. Keep it up! Kiinnostavaa sinun kirjoituksissasi on kova treenaus ja valmentajan avulla reenailut - vaikka omat reenini ovat ihan toisen tyyppisiä ja toisenlaisia tavoitteiltaan niin aina sitä jotain vinkkejä saa.

    Kiitos tästä kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka KatiC! :)

      Kiitos ihanasta palautteesta. Mukavaa, että mun blogin kirjoitus- ja aihealueet miellyttävät. Tälläistä palautetta on aina kiva kuulla!:)

      Itse en hae lukijoita aiheillani, vaan pyrin siihen, että lukijani ottaisivat mallia ja tarttuisivat sekä tiedostaisivat mahdolliset ongelmat. Tiedän tuttujeni kautta, että blogiani lukee yllättävän nuoret liikkuvat naiset. Toki vanhemmatkin ja on ihanaa että lukijakunnan ikäjakauma on niin laaja. :)

      Tuo on totta, että voi saada hyviä vinkkejä toiselta, vaikka tavotteet oisivat aivan erit! Mukavaa alkanutta kevättä ja treeni-iloa sinne!

      Poista
  4. mun mielestä ihan asiallinen postaus :)

    mullakin jäi menkat joskus aikoinaan kun lopetin pillerit, siinä sitten 5kk jännätä että koskahan tulee ja tein säännöllisin väliajoin raskaustestiä... mulla ei koskaan ollut menkkakipuja, enkä tiennyt asiasta tuon taivaallista enkä käsittänyt kun kaverit oli välillä kipujen vuoksi vuoteenomana. söin pillereitä 5-6 vuotta jonnekin kaksneloseen asti, ja vasta lopetettuani pillerit opin mitä on menkkakivut :/ huhhh.

    ja mulla vaikuttaa helposti stressi kiertoon, esim nyt kun on koulu lopuillaan ja näytöt edessä ja mulla käsi kipsissä ja mietin vain mitä teen ja miten ja kun ei saa harrastaa liikuntaa jne jne niin heti oli menkat 1,5vk myöhässä. sitten pidin pari päivää hermolomaa koulusta ja kaikesta ja eikö ne heti alkanu! heti kun jännite laukesi... että näin.. on se kroppa ihmeellinen laitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!:)

      Ja monella on ollut tuo kun pillerit lopettaa, niin kroppa heittää sekaisin. Eikös se oo et monella menee jopa vuosi siihen, että alkaa taas menkat yms pelaamaan normaalisti? Toki tässäkin kaikki on niin yksilöitä! Ja voi ei, onko sulla nyt miten pahat kivut?:/ Ne on kyllä tosi ikäviä!

      Mullaki vaikuttaa stressi ihan samalalailla! Eli tosiaankin on ihmeellinen laitos..siitä ota selvää sitten millään joskus! :D

      Poista
  5. Mulla ei oo tullut nyt 2,5 kk, eikä musta tunnu kyllä ainakaan että söisin tai treenaisin liikaa, mutta en tiiä mistä se johtuu :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko sulla ollut sitten stressiä? Tai ootko alottanu pilleit/lopettanut ne. Ja aiemminhan tuolla joku kertoi, että normaalistikin on todella epäsäännölliset ja pitkät tauot. Mutta itse parhaiten tiedät jos poikkeaa normaalista ja suosittelen silloin kysäisemään terkkarilta/työterveydestä. :)

      Poista
  6. Moikka! Hyvä postaus :) rehellistä asiaa. Mulla on omaan painonpudotukseen liittynyt myös menkkavaivoja, terkka kerto sen johtuvan siitä, kun kehon rasvavarastot on pienentyny ja rasvaan on varastoitunut estrogeeni-hormoni, jonka takia sitten mulla on reistaillu kuukautiset. Mul kävi niin, et söin mont vuotta samoi e-pilsui, sit piti vaihtaa vahvempaan (=merkkiin, mis on enemmän naishormoneja) ja nyt alkaa tasaantuu. Eli ennen tiputteli paljon, nyt on melko normaalisti jo. Sit samaa ku sulla, et stressiä ja liikaa treeniä ja liian vähän ruokaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja joo tota se terkkari mullekkin selitti silloin, mut mä olin niin paineissa että olisin muka raskaana että meni ohi korvien.. :D Mutta hyvä et jotkut on tarkkana terkkarikäynneillä!

      Sulla on ollu siis melko samoja vaivoja kun mulla. Tosin mulla e-pillerit vaihdettiin, muttei niiden vahvuudessa ole oikeastaan eroa. Mutta hyvä että saatiin sullakin tasaantumaan ne, eiköhän se siitä!:)

      Poista
  7. Mulla on kamalia kokemuksia noista minipillereistä. Käytin niitä 2 vuotta, eikä sinä aikana tosiaan ollut menkkoja, kun suurella osalla ne pillerit lopettaa ne. Lääkärien mukaan normaalia. Mutta siis yritin lopettaa minipillereiden käytön, kun musta tuntui, ettei ne sovi mun mielialalle ym. Mut eipä onnistunut. Mulla oli pientä vuotoa 3 kk!!!! Siis oikeesti. Sitten lääkäri määräsi taas toiset pillerit, jotka nekään ei sopineet. Menkat tuli säännöllisesti, mutta mielialaan vaikutti taas. Ja nyt kokeillaan jälleen uutta merkkiä. Ite haluisin lopettaa koko hormonaalisen ehkäisyn, ei näistä pillereistä oo kuin haittaa. Tai sit en oo löytänyt sitä oikeaa merkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, vähänkö ikävää!:( Mä tunnen yhden henkilön joka on mulle todella läheinen ja hän on kokeillut kaikenmaailman pillerit, ehkäsyrenkaat ja -laastarit eikä mikään toiminut juurikin mielialan takia ja hän päätti lopettaa. Kauanhan siinä menee, että kroppa tottuu siihen ettei saa sitä ehkäsyä.. mun yhellä kaverilla meni vuosi et oli tiputteluja/epäsäännöllisyyttä. :/ Mutta toivottavasti sulle löytyis nyt se oikea tapa ja jos ei löydy ja joudut lopettamaan niin tsemppiä niiden tiputtelujen kanssa.. on muuten raivotuttavin vaiva ikinä!!

      Poista
    2. Huh, vuosi! Ehkä mulla oli vaan liian lyhyt pinna ja ois pitänyt sinnitellä kauemmin niiden vuotojen kanssa. Vaikka "menkat" kesti kolme kuukautta, hemoglobiini oli ihme ja kumma erittäin hyvä :) Mutta testaillaan uutta merkkiä ja koetetaan vaikka syksyllä/talvella lopettaa, jos siltä tuntuu.

      Poista
  8. Olipa hyvä kirjoitus! Itsellä tällä hetkellä takana puoli vuotta "menkattomuutta". Lopetin e-pillerit ja sen jälkeen niitä ei oo kuulunu :/ Nyt niitä lääkkeillä yritetään käynnistää, katotaan kuin käy. Ite kans treenaan paljon, mutta syön myös hyvin ja lepoa tulee (kai?) riittävästi, enkä oo pudottanu painoakaan. Luultavasti ja toivottavasti johtuu siis vaan noista e-pillereistä, et ne on sotkenu mun hormonitoiminnan väliaikasesti. Voin kuvitella, miten helpottunu olo sulla on, ku kroppa vihdoin toimii. Toivotaan, että täälläkin se olo on pian :)

    Outi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Ja tod.näk. johtuu noista e-pillereistä. Toivotaan että lääkkeet auttaa ja rauhassa vaan odottelet.

      Tsemppiä!:)

      Poista
  9. Itse näen sen vain positiivisena, että joku uskaltaa kirjoittaa tällaisista asioista. Pisteet siis sulle! Ei ne ongelmat poistu, vaikka ne lakaisisi maton alle.

    Itse olen yksi niistä onnellisista, joka ei melkeinpä edes huomaa, koska on menkat päällä. Pientä turvotusta kyllä on, ja alavatsa saattaa olla ekana päivänä arka, mutta muuten olo on ihan normaali. En tiä mistä johtuu, mutta olen oppinut arvostamaan sitä, kun oon kuullut/lukenut muiden kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja mukavaa että olet tuota mieltä. :)

      Oi, ootpa onnenonkija, hah! ;) Mutta tosi hyvä että silti arvostat menkkojasi sellaisena kun ne on. :)

      Poista
  10. Ihan hyvään saumaan tuli tää teksti, nimimerkillä viikon menkat myöhässä. Aloitin elämäntaparemontin reilu kuukausi sitten, siis koskien lähinnä ruokavaliota. Liikuntaa olen lisännyt jonkin verran mutta en mitenkään dramaattisesti. Ei vain menkkoja kuulu eikä näy... Ite oon miettinyt, että onko tämä ollut vaan kropalle ns. shokki kun on ruokailu kuitenkin muuttunut aika lailla.. Stressiäkin on ollut viime viikkoina paljon. Miten muilla, jotka ette syö pillereitä, onko ruokavalio/treenimuutokset myöhästyttäny menkkoja? Pakko varmaan raskaustesti ostaa kohta, miehen kanssa kun asustellaan niin eihän sekään täysi mahdottomuus ole, mutta kuitenkin erittäin epätodennäköistä. :D Mene ja tiedä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaahan tuo olla, että varsinkin jos oot muuttanut dramaattisesti ruokavaliota. Jos siihen vielä stressi niin täysin mahdollista, että kroppa vaan vähän sekaisin. Kannattaahan se testi tehdä, tommostakin voi tulla huomaamatta alitajuntaan ressiä. Ei se onneksi paljoa maksa. :)
      Ehkä sulla käy niinku mulla kerran; ostin testin, menin vessaan tekemään ja menkat oli alkanut! ;D Testit säilyykin sitten parisen vuotta, niin jäi säilöön!

      Poista
  11. Fiksu pt, ihan totta tuo ruokaa, ei kaloreita - sen selviäminen on auttanut minuakin aikoinaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä tosi fiksusti sanottu!:) Jotenkin valastuin heti siihen, miten tyhmä on seurata kaloreita. Toki pitkään olen sanonut että "kaloreitakin on erilaisia, riippuu mistä ne tulee" Miksei ole vaan voinut sanoa, että riippuu paljonko saa energiaa, että mitä sinne suuhun laittaa! Kalorit on nykyään ja kauan vaan ollut hirveän pinnalla ja kyllä, monet meistä syö vaan kaloreita, eikä sitä ruokaa.. Niin hassu ajattelutapa kun alkaa pohtimaan asiaa.. :D

      Poista
  12. Ehdottomasti näistäkin aiheista pitää puhua. Hyvä sie! :)

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että vanhatkin postakset herättävät edelleen keskustelua! :)

      Se on kyllä totta, että varmasti nuorempia lukijoita tämä postaus auttaa juurikin siinä alku noloilussa. Hih muistan kun omalla pikkusiskolla alkoi kuukautiset, niin isosisko roudasi tampooneja hänelle.. nykyään uskaltaa jo ihan itse. ;) Mutta olihan se omallekkin kohdalle noloa alkuun!

      Oho, aika jännä että noin heitti! Välillä se kroppa on niin ihmeellinen.. :)

      Sulla on kyllä ihanan vähn oireita, mulla on kaikki ja voi kyllä, nestettä tännekkin tulee 1.5-2kiloa. Onneksi lähtee pian pois! Mutta kuten sanoinkin; menkka kilot ja menkka ilot. ;) Muotoja veenuksen myös yläkropassa hahah!

      Kiitos paljon ja tervetuloa!:)

      Poista