lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kuinka selättää alkava flunssa salamana?

Olipa ihana tänään töissä viluväreissä mennä kurkkaamaan ruumiin lämpötila ja voitte varmasti kuvitella ilmeeni kun mittari näytti 37. Lämmön puolella oltiin, taas.

Työpäivä kuitenkin kunnialla ja rauhassa loppuun ja sitten ei muutakun kaupan kautta kotia syömään ja nukkumaan! Tänään olis ollut siis reenipvä, mutta siirrän suosiolla huomiseksi.

Ennekuin yksikään tulee sanomaan "yksi kuumeton päivä väliin!" niin tiedän kyllä asian. Mutta lämpöilyä on erilaista. En usko olevani siis mitenkään valtoimenaan kipeä. Ehkä enemmän vain väsynyt, sillä pitkä perjantai oli todellakin pitkä! Heräsin 7 ja menin nukkumaan joskus puolenyön aikaan. Päivään mahtui pari lenkkiä, leffaa ja porukoilla syömistä sekä huippu seuraa ja oli muuten paras pitkäperjantai aikoihin!

Pakko muuten kittää seuraa ja ruokaa! Pääskyn kunniaksi meni yksi lämmin ateria ilman vaakaa ja se sisälsi karitsan sisäfilettä, itsetehtyjä lohkoperunoita, salaattia, leipää oivariinilla ja jälkkäriksi hedelmäsalaattia sekä tummapaahtomaitokahvia. NAM!

Perjantai aamuna kaverilleni oli iskenyt flunssa ja millä me se selätettiin? Herätin toisen ja tökkäsin käteen veden, mihin tungin 2 c-vitamiini poretablettia. Ja mitä teki nuha? Säikähti ja lähti melkein kokonaan pois. :) Se oli tosi hyvä kikka, koska edellisyönä kaverini oli ihan tukossa, mitä pystyi kuuntelemaan kuorsauksen määrästä ;) c-vitamiini siis todella tehoaa tehokkaasti flunssaan, mikäli sen otaa juuri ennen flunssan kunnolla puhkeamista. Suosittelen!

Lisäksi mikä muu auttaa alkavaan flunssaa on lepo. Menkää mielummin seuraavana päivänä voimissanne treenaamaan kuin puolikuntoisena. Lisäksi puolikuntoisena flunssa räjähtää valloilleen helpommin.

Lisäksi suosin marjoja ja edelleen säännöllistä ateriarytmiä sekä riittävää vedenjuontia, mikäli flunssa meinaa iskeä. Ja kyllä, vaikka nukkuisin 3h putkeen niin herään syömään ja vaikka uudelleen nukkumaan jos ei muuta!

Nyt mä varmaan pesasen meikit ja käväsen solkussa.. auttaskoha se lämpö tähän oloon? ;) Sitten onkin ohjelmassa enään tiskaus ja ruuanlaitto. Huomenna oonkin sitten jo terve kuin pukki ja pitää keksiä mitä teen su-ke kun mulla on ns. "miniloma"

Mite siellä on Pääsky lähtenyt käyntiin? :)

4 kommenttia:

  1. C-vitamiini on kyllä hyvä keino ennaltaehkäistä lenssua. Tosin jos pöpö on jo tarttunut kehoon niin sitä ei silloin vitamiineilla saa pois, terkuin tuleva hoitaja ;) toisaalta psyyken voima on kova, jos uskoo oikeesti että auttaa! Kuuluisa plasebovaikutus. Täällä kai kanssa lenssu orastaa, kai ainakin ohjauksissa ääni on ollut pois.. toivottavasti säästyy kovemmalta sairastelulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos hyvästä faktasta, hoitaja! :) ja voi ei, toivotaan että sullaki käväsee vaa pöpö päivän tai pari!

      Poista
  2. ääh miten sä onnistut oikei laihtumaaan ja saamaan lihasta ?:D ite oon nyt puol vuotta taistellu painon kanssa, käyn salilla 3kertaa viikossa ja käyn uimassa 2kertaa. syön mielestäni ihan terveellisesti ja monipuolisesti (lauantain pakollista karkki päivää unohtamatta), onko vika ruokavaliossa vai jossain ihan muussa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laihdutin ensin ja sitten aloin hankkia lihasmassaa. :) Olin jo treenannut alle pari vuotta paljon, ennenkuin aloin laihduttamaan niin alla oli jo hieman lihasta!

      Todennäköisesti joku kinnaa nyt sun ruokavaliossa! Ateriarytmit? annoskoot? vedenjuonti? ruuan puhtaus?

      Poista