torstai 19. tammikuuta 2012

Hyviä (ruokaisia) salaattiohjeita?

Eilen lohisalaattia raejuustolla ja tänään tonnikala&munasalaattia raejuustolla.
Tämänpäiväinen salaatti oli muuten kuin jostai kahviosta/ravintolasta, vaikken mitään kastiketta käyttänytkään, niinkuin en yleensä käytä. :)


Salaatit on nousemassa piilevästi mun suosioon lounaana tai sitten päivällisenä. Toki joskus kotona käydessä myös illallisena :)
Turvotusta ei tule ja ähkykin on vaikeampi saada aikaiseksi.
Ja voi että kaikki ravintoloiden salaatit, nams! <3 Lempparini on ehdottomasti Jyväskylän gringos locosissa olevaa kana- tai lohisalaatti, suosittelen lämmöllä ;)

Kuva. google.fi
Nyt kaipaisinkin vinkkejä vähän ruokaisiin salaatteihin ja ei haittaa, vaikka osa ohjeista olisi semmoisia, ettei ne enään kylmänä maita mm. en mieluusti syö jo kypsennettyjä vihanneksia kylmänä.. hyh, en vaan tykkää! Myöskin kypsennetty porkkana on aina ollut inhokkini, myös lämpimänä :D Samoin makaronia, kylmää tai lämmintä, en salaateissa siedä.
Tottakai voin itse sitten soveltaa, eli kaikenmoisia vain tulemaan. :)

Olen ennenkin kysellyt näitä, mutta silloin tuli vain yksi resepti, toivottavasti nyt on parempi tuuri ;)

Mikä on teidän suhtautuminen ruokaisiin salaatteihin? Onko hot vai not sekoittaa kaikki syötävä sekaisin ja hotkaista naamaan?

Pyydän nyt kaikkia sitten lukemaan tämän: En syö aina ruokaisia salaatteja, nyt on vain joku buumi meneillään ;) Jos söisin, olisi varmaan monta ideaa korvantakana, mutta ei niin ei. Unelmareseptiä siis olen vasta etsimässä!

Nyt on hetki aikaa sulatella ruokaa ja sitten on tehtävä jotain :) Moikkamoi kaikille ja kivat päivänjatkot!

2 kommenttia:

  1. FIESTASALAATTI! eli perus salaattitomaattikurkkupaprika-setti ja siihen sit paistettua jauhelihaa,joka maustetaan tacomausteella. Jos haluaa vähän extraa ja hiilareita niin nachoja joukkoon :) sit vielä joku ihana kastike siihen niin omnomnomnom<3

    -minkku

    VastaaPoista
  2. Ano (Minkku): SE ON KYLLÄ NANNAA <3 Ootko ottanu vähä oppia mäkkärin saladesta ;) hih <3

    VastaaPoista